”Vaativa ja hieno maasto” – Virvikin esi-Jukolan kansallisissa 382 suunnistajaa

Suomen Olympiakomitean entinen toimitusjohtaja Mikko Salonen (toinen oikealta) kävi maaliin tultuaan läpi kisan vaiheita.

 

Vaativa ja hieno maasto. Suoranainen helmi. Näillä sanoilla kuvailivat muutamat suunnistajat Porvoon Virvikissä järjestettyä esi-Jukolan kansallista suunnistuskisaa.

Lauantaina 17.9. järjestettyyn keskimatkan kisaan osallistui 382 suunnistajaa. Moni oli tullut paikalle sen vuoksi, että heillä on tavoitteena osallistua ensi vuonna Porvoon Jukolaan 2023. Nyt oli mahdollisuus tutustua maastoihin aivan Jukolan lähimetsissä ja kallioilla.

Virvikin Golfklubi toimi kisakeskuksena sekä päivän kansallisessa kisassa, että illalla Viestiliigan finaalikisassa. Mahdollisuus oli osallistua jompaankumpaan kilpailuun, mutta ei molempiin.

Perjantaina tapahtuma-aluetta piiskannut sade vaihtui lauantaina auringonpaisteeseen, joka kuivatti kisakeskuksen samettisen ruohomaton. Siihen oli hyvä asettua katsomaan kisaa ja vaihtamaan kuulumisia muiden lajin harrastajien kanssa.

Kuiva keli oli mieluinen myös metsään lähteneille. Se tarkoitti sitä, että maastossa ei sattunut pahoja loukkaantumisia. Niinpä ensiapuateltalla työskentelevät saivatkin enimmäkseen odotella rauhassa ilman asiakkaita.

  • Tämä on varmaan ainoa paikka, jossa toivotaan, että ei olisi mitään töitä, kertoivat ensiaputeltan työntekijät.

Ensiavun työntekijät olivat osa runsaasta vapaaehtoisjoukkoa, joka oli lauantaina mukana järjestelyissä. Mukana oli myös niitä, jotka ovat ilmoittautuneet ensi vuoden Jukolaan talkoolaisiksi, mutta joille suunnistuskisajärjestelyt eivät ole ennestään tuttuja.

Kisatulokset löytyvät tästä linkistä: https://online-live.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2022_esijukola_km/