Tuplasiskot ovat jälleen ilmoittautuneet ensi kesän Venlojen viestiin! Mahtava juttu, sillä paitsi että reissut ovat olleet aina huippumukavia, Venlojen viesti Tuplasiskojen joukkueessa antaa minulle liikkumiseen kannustavan tavoitteen. En valitettavasti voi sanoa, että urheilu olisi minulle elämäntapa, jota ilman en voi elää. Voin vallan hyvinkin. Siksi Venlojen viesti on viime vuodet toiminut minulle eräänlaisen ”liikunnan vuosikellon” pohjana.
Liikunnan vuosikelloni tikittää suurin piirtein näin: Vuoden päätapahtuma on siis Venlojen viesti kesäkuun puolivälissä, johon aloitan valmistautumisen noin 4-5 kuukautta etukäteen. Hyväksi havaitusta valmistautumisohjelmastani periaatteella ”minimipanoksella omaan maksimisuoritukseen” kerron lisää tässä blogissa nyt ja myöhemmin kevään mittaan. Venlojen viestin jälkeen en yleensä onnistu säilyttämään liikuntaa osana arkeani kovin pitkään, vaan melko pian viestin jälkeen alkaa laskeutuminen laiskanpulskeaan syksyyn. Vaikka kesällä tykkään kävelylenkeistä luonnossa ja ulkoilusta yleensä, syksyn sateet ja pimeät tuppaavat tappamaan intoni ulkoliikuntaan. Syys-tammikuussa liikkumiseni rajoittuukin kuntosalikäynteihin, satunnaisiin kävelylenkkeihin sekä hyötyliikuntaan. Hyvinä hiihtotalvina saatan kerran jos toisenkin lähteä murtsikkalenkille, mutta valitettavan usein mukavuudenhalu voittaa, kun pitäisi alkaa voidella suksia ja lähteä autoilemaan lempiladuilleni Tampereen Kauppiin. Liikunnallinen hiljaiselo kestää aina näihin talvikuukausiin, jolloin Venloihin ilmoittautuminen herättää miettimään, että mitenköhän sitä taas selviäsi paitsi hengissä – myös ja ennen kaikkea hyvällä fiiliksellä – tämänkin vuoden viestistä.
Ennen kuin avaan harrastelija-Venlan valmentautumisohjelmaani tarkemmin, sananen Tuplasiskoista. Tuplasiskojen juuret juontuvat pohjoiseen Keski-Suomeen 1980-luvulle, jolloin me, kahdet siskokset, harrastimme suunnistusta vierekkäisten pikkupitäjien suunnistusseuroissa. Koska harrastajamäärät olivat pienet, yhteistyötä seurojen välillä tehtiin tiiviisti ja ystävyyssuhteita syntyi yli seurarajojen. Vuodet ovat vierineet, mutta yhteydet onneksi säilyneet. Jokaisella meistä suunnistus on säilynyt mukana elämässä, toisilla väljemmin, toisilla kilpailuhenkisemmin. Itse olen joukkueen huonokuntoisin ja epäaktiivisin suunnistaja, joten pidän kunnia-asiana saada juosta tässä loistavassa porukassa.
Ajatus Tuplasiskot-joukkueen perustamisesta syntyi noin viisi vuotta sitten. Siitä lähtien kokenut joukkomme, jolla on suunnistusvuosia yhteensä takana ainakin 150 – on kokoontunut vuosittain Venloihin eri puolilta Suomea. Sijoitukset ovat vaihdelleet siinä 500:n molemmin puolin. Ensi kesän Lahti-Hollolan Jukolan viestissä kokoonpanomme on hiukan poikkeuksellinen, sillä yksi joukkueeemme jäsenistä on kaapattu toiseen joukkueeseen juhlistamaan Viitasaaren Suunnan 30 vuoden takaista menestystä Venloissa. Onneksi saimme Sarin täydentämään joukkuettamme!
Mutta sitten valmentautumisohjelmaani. Koska suunnistusvuosia ja -kokemuksia on takana jo paljon, akilleenkantapääni on enempi se, riittääkö fyysinen kunto lenkin läpikiertämiseen ja samalla ajatuksen koossapitämiseen, kuin rastien löytyminen. Vajaan puolen vuoden mittainen valmistautumiseni tähtää siis ennen kaikkea fyysisen kunnon nostamiseen enempi ja vähempi pohjalukemista säälliselle tasolle.
Nyt kun eletään helmikuun loppupuolta ja Venloihin on aikaa nelisen kuukautta (apua, oikeastiko niin vähän!) harjoituspäiväkirjassani ei ole hurraamista. Vähäiset liikuntaharrastukseni ovat keskittyneet alkuvuonna Kalevan uintikeskukseen, jossa käyn tyttären uintitreenien aikaan noin kerran viikossa kuntosalilla. Mitä lähempänä Venlojen viesti alkaa siintää, sitä tiukempaa puristusta reisipenkissä, ja pidempiä ja vauhdikkaampia jaksoja juoksumatolla. Juoksumatto on muuten aivan huippujuttu. En ole oikein ikinä tykännyt maantiellä juoksusta, mutta jostain syystä juoksumatolla juokseminen maistuu ihan hyvin.
Aiempiin vuosiin verrattuna uutena liikuntamuotona on nyt mukana myös uinti, johon sain hyvän lähtölaukauksen muutama vuosi sitten käymältäni aikuisten uintitekniikkakurssilta. Suosittelen kaikille perussammakkouintia ikänsä uineille! Nyt muutamia kertoja pitkän tauon jälkeen uima-altaassa käytyäni olen suorastaan koukussa näihin uintireissuihin. Tunnin uinnin ja kiireettömän saunomisen jälkeen olo on vertaansa vailla. Ja mikä parasta, kehitystäkin on tapahtunut: tämän vuoden ensimmäisellä uintireissulla uin ”rinulia” kolmessa vartissa 800 metriä, tällä viikolla jo 1100 metriä. Hurraa! Luotan, että jos ja kun kehitys jatkuu samanlaisena, tämä tietää hyvää hapenottokyvylle Hollolan supikoissa.
Niin, ja onhan valmistautumisessani yksi salainen ase, jota näinä dopingin paljon puhuttamina aikoina vain varoen uskaltaa tuoda julki, nimittäin rautatabletit. Jokunen vuosi sitten ihan todistetusti ja mitatusti hemoglobiniarvoni olivat keväällä lipsahtaneet anemian puolelle. Otin tuolloin tehokuurin rautaa juuri pari kuukautta ennen Venlojen viestiä. Oikein tunsin kuinka voimat alkoivat palautua jäseniin, eikä portaiden nousu yläkertaan enää vetänyt hapoille ja sykettä korkeuksiin. Tuon kevään jälkeen olen ottanut tavaksi ottaa harjoitusohjelman kylkeen myös rautakuurin. Tänä vuonna aloitin sen hyvissä ajoin jo tammikuussa 50 mg/pv annoksilla varmistaakseni että rautavarastot ovat varmasti täynnä H-hetkellä Hollolassa.
Lisää harrastelija-Venlan henkisestä ja fyysisestä valmentautumisesta Tuplasiskojen vuoden päätapahtumaan seuraavalla kerralla!
Heli Siukonen
Kuntoliikkuja ja viestinnän opiskelija