Tämänvuotinen Venlojen viesti takana ja fiilikset korkealla! Kotisängyssä nukutun yön jälkeen eilisestä päällimmäisenä ovat mielessä rento ja iloinen henki joukkueessa, tärkeät kohtaamiset läheisten ihmisten ja vanhojen, kymmenien vuosien takaisten suunnistustuttujen kanssa, sekä tietysti itse suunnistus, joka sujui riittävän hyvin, jotta voin olla tyytyväinen itseeni, mutta jätti hampaankoloon juuri sopivasti seuraavia vuosia varten.
Iloa kivasta reissusta Hollolaan ei lainkaan himmennä se, että tänä vuonna viestin aloittajamme kohtaloksi koitui loukkaantuminen ja keskeytys. Kiitos järjestäjille, jotka antoivat viestimme jatkua, ja me jatko-osuuksien juoksijat saimme alun epäonnesta huolimatta kokea suureen urheilujuhlaan osallistumisen tuntua ja löytämisen riemua. Anja-Riitalle pikaista toipumista ja paluuta rasteille!
Ennakkospekulaatioita vastaten kolmososuuden reittini tuntui monia aiempia vuosia fyysisesti raskaammalta. Jossain puolenvälin jälkeen elinkin kriittisiä hetkiä fyysisen jaksamisen suhteen. Päässä kuumotti, jalat olivat hapoilla ja hengitys pihisi noustessa jyrkkiä ylämäkiä keskellä auringonpaahtamaa metsäaukeaa. Tuossa vaiheessa onneksi hälytyskellot alkoivat soida, hölläsin tahtia ja tein fyysisesti helpompia tiereitinvalintoja, jottei noutaja olisi tullut kokonaan. Juomarastejakin tuli sopivasti useampi vastaan, ja pääsin kaatamaan nestettä niin suuhun kuin pääkoppaa ulkoisestikin viilentämään. Pahin pelkonihan ennakkoon oli, että tulee totaaliuupuminen, jonka jälkeen rastitkaan eivät enää löydy. Tämän siis vältin, ja siitä olen tyytyväinen!
Suunnistuksellisesti juoksemani kolmas osuus ei ollut aivan niin vaativa kuin olin kuvitellut. Toki oli vaativia rastipisteitä, ja korkeuskäyrien kanssa sai olla tarkkana. Vielä kun näkökyky alkaa tässä iässä jo heiketä, oli kompassin suurennuslasille monessa kohtaa käyttöä. Reissun isompi pummi tapahtui jo maalisuoran häämöttäessä – ja ehkä juuri sen takia. Yleisörastilta lähdin nimittäin takki auki ”helpolle polkuvälille”, ja niinhän siinä kävi, että juuri nuo runsaat polut tekivät tepposet ja maalikuulutusten jo kuumottaessa korvissa olin enemmän hukassa kuin kertaakaan aiemmin reitillä.
Omilla sijoituksillani Venlojen viestissä suunnistaminen on melkoisen sosiaalista toimintaa rastikoodien huutelun alkaessa heti edellisellä rastilla leimaamisen jälkeen helpottaen näin oikean letkan valintaa ja rastien löytymistä. Itse olen enempi vanhan kansan suunnistusnaisia, ja saan suunnistuksessa nautintoa nimenomaan yksilösuorituksesta eli omilla taidoilla ja ratkaisuilla rastien löytymisestä. Tässäkin yksi syy pyrkiä tulevina vuosina yhä parempiin suorituksiin ja sijoituksiin Venlojen viestissä. Onkin hienoa, että tapahtuma nykyisellään tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen suunnistuskokemukseen monenlaisilla motivaatioilla ja suunnistustaustoilla liikkeellä oleville pihkaniskoille.
Olipa taas kiva reissu! Kiitos Jukolan viestille ja Tuplasiskoille, että sain olla mukana ja saitte minut haastamaan itseni tavalla, jota en tekisi ilman teitä. Tällaiset viikonloput ovat arjen päivien ketjussa niitä helmiä, jotka loistavat muistoina vuosia ja vuosikymmeniä eteenpäin. Makustellessa vielä eilisiä kokemuksia ajatukset ovat jo kääntymässä kohti ensi vuoden Kangasala Jukolaa: siellä jää se ainoakin pummi tekemättä ja askel nousee tätä vuotta kevyemmin?
Heli Siukonen