Jukolan yrityspaketit nyt saatavilla

Lahti-Hollola Jukola tarjoaa yrityksille ainutlaatuista mahdollisuutta ottaa suunnistus ja Jukolan viestiin osallistuminen osaksi yrityksen työhyvinvointiohjelmaa.

Tarjolla on kahdentasoisia paketteja sekä Jukolan että Venlojen viestiin osallistuville yritysjoukkueille. Paketit sisältävät osallistumismaksujen lisäksi myös esimerkiksi joukkueen ruokaliput, oman puolijoukkueteltan kisa-alueella ja Jukola-paidat. Treenipaketeissa joukkue saa oman treeniohjelman aina Jukolaan saakka.

Pajulahden TYKY-päiviltä suunnistusoppia

Yrityksille on pakettien lisäksi tarjolla keväällä myös kaksi räätälöityä yhden yön TYKY-päivää (8.-9.5. ja 15.-16.5.) Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa. Päivään mahtuu yrityksen oman palaverin lisäksi suunnistusopetusta sekä teoriassa että metsässä yhdeksänkertaisen suunnistuksen maailmanmestari Minna Kaupin johdolla. Päivään voivat osallistua muutkin yrityksen työntekijät kuin Jukolan ja Venlojen kilpailijat.

Jukolaan osallistuminen kasvattaa kunnon lisäksi myös työpaikan me-henkeä ja tuo yritykselle näkyvyyttä. Varaa Jukola-paketit ja TYKY-päivä yrityksellesi 28.2.2018 mennessä.

Tutustu tarkemmin Lahti-Hollola Jukolan yrityspaketteihin ja Pajulahden TYKY-päiviin.