Lahti Energia tuo Jukolaan sähkön ja isännöi pitkää yötä

Energiayhtiö Lahti Energia on yksi Lahti-Hollola Jukolan suurimmista yhteistyökumppaneista ja samalla myös Jukolan viestin 3. osuuden osuusisäntä. LE-Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Arto Nikkasen mukaan oli alusta alkaen selvää, että yhtiö lähtee mukaan tukemaan Jukolaa.

”Haluamme tukea tapahtumaa, joka liikuttaa sekä huippu-urheilijoita että kuntoilijoita.”

Osuusisännyyden lisäksi Lahti Energia on osallistunut suurella panoksella kilpailukeskuksen tilapäisen sähköverkon rakentamiseen. Oman työvoiman lisäksi yhtiö on toimittanut kisa-alueelle sähköinfran muuntamoista ilmajohtoihin ja varavoimalakoneisiin. Kisavieraita ilahduttavat varmasti myös Lahti Energian kilpailukeskukseen tuomat kännyköiden latauskaapit. Oman sähköntuottokykynsä voi kisaviikonlopun aikana käydä testaamassa Lahti Energian teltassa sähköä tuottavalla kuntopyörällä.

Omalla joukkueella mukana

Lahti Energia kilpailee Jukolan viestissä myös omalla joukkueella. Yhtiön kesällä 2015 alkaneessa Jukola-projektissa on mukana yhdeksän henkeä, joista osa on kokeneempia suunnistajia ja osa ensikertalaisia. Harjoittelua on tehty sekä Jukola-koulussa että alueen iltarasteilla. Varsinainen joukkueen kokoonpano ja osuusjako ratkeavat toukokuun lopun ja kesäkuun alun karsintakisoiksi nimetyillä iltarasteilla.

Panostusta uusiutuvaan energiaan

Lahti Energia Oy on monipuolinen energiakonserni, jonka päätuotteita ovat sähkö ja kaukolämpö sekä teollisuuden prosessienergiat. Yhtiö myy sähköä kaikkialle Suomeen, ja sillä on kaksi Lahdessa sijaitsevaa voimalaitosta. Lahti Energia tekee parhaillaan energiakäännöstä rakentamalla uutta, biopolttoaineella toimivaa Kymijärvi III -lämpölaitosta Kymijärven voimalaitosalueelle. Valmistuessaan vuonna 2020 laitos on puhtain vastaavia polttoaineita käyttävä laitos Suomessa.

Lahti Energian tytäryhtiö LE-Sähköverkko Oy vastaa sähkön siirrosta Lahden ja Hollolan lisäksi osin myös Iitissä, Hämeenkoskella ja Asikkalassa. Lisätietoja löytyy osoitteesta lahtienergia.fi.

Kuvassa: Jukolaan valmistautumassa kevään iltarasteilla Tapio Ojala, Arto Nikkanen ja Kasperi Lehtinen.