Jos et osaa nauraa itsellesi, älä turhaan aloita suunnistusta. Älä liioin ryhdy suunnistamaan, jos pelkäät virheitä tai haluat päästä helpolla. Suunnistus on nimittäin tasosta, kokemuksesta ja kunnosta riippumatta siinä mielessä veemäinen laji, että se todellakin pitää nöyränä. Mehän saamme ajoittain jopa alistaa itseämme! Jos jossain kohtaa kuvittelet, että tämähän sujuu kuin tanssi, niin leijunta loppuu todennäköisesti hyvin nopeasti ja isosti pummiin. Mutta juuri virheiden vuoksi laji koukuttaa kuin sokeri. Silloin harvoin, kun pystymme väistämään ratamestarin miinat, rotsi saa luvan kanssa aueta. Tai saisi, koska mehän olemme niin nöyriä, ettei sellainen oikein sovi päinsä.
Vaikka periaatteessa pitäisi oppia onnistuneista suorituksista, niin keskitytään nyt vähän kumminkin siihen hauskempaan puoleen eli virheiden naposteluun. Olen laittanut itseni likoon parin esimerkin verran, koska tiedän, että varsinkin tuoreeltaan toisten pummeille nauraminen on erittäin idioottimaista. Huonon suorituksen jälkeen olen itsekin joskus jopa itkenyt, kun on ollut kovat paineet ja tavoitteet. Näin kävi MM-kisoissa Ranskassa, jossa haastava maasto ja alkukesänä podetun keuhkokuumeen jälkeinen huono fyysinen tila vetivät mielen maahan. Noh, nyt tällekin konttaamiselle voi jo itsekin nauraa.
PUMMIEN PAINAJAINEN: MM-kisat Ranskassa, pitkän matkan 1. rasti. Tällä välillä toteutan monta upeaa suunnistusvirhettä: kiireen tuntu heti lähdössä, ei kunnon suunnitelmaa, ei kunnon toteutusta, vaan lähden sinne päin ja ”otan sitten polulla kiinni”, lisäksi suuntavirhe alamäessä, samaistusvirhe polun mutkasta ja kumpareista ja paketti on keskeytystä vaille valmis. DNF=did not finish.
Joku on muuten laittanut oikein ihastuttavan videonkin tästä välistä eetteriin:
Asiaan vihkiytymättömien kannattaa myös ihastella viestistä tehtyä elokuvaa, jonka juonenkäänteet yllättävät enemmän kuin Salkkareissa. Tässä pätkässä saamme pitkästä matkasta poiketen kuitenkin kokea happy endingit. Bonarina hyvät musiikit:
HUONO ja HIENO VENLOJEN VIESTI: Alla oleva kartta on puolestaan allekirjoittaneen käsialaa Lapualta, jossa juostiin Jukola vuonna 2007. Piirtämääni käyrää katsellessa ei ehkä uskoisi, että käärimme lopulta voiton kuitenkin kotiin Asikkalaan. Hannele Tonna, Kirsi Kiiskinen ja Sirkka-Liisa Lauronen (kaikki omaa sukua. jotain muuta;) jättivät minulle sellaisen paikan, että selkeästi yritin kuseksia housuihin, mutta lopun hurjan eläimellinen veto pelasti nämäkin kuprut.
Noh, näitähän on netti pullollaan gps-seurannoissa, reittihärvelin piirustuksissa ja kisa-analyyseissä. Helpompaa se on aina työpöydän äärellä besserwisseroida. Mutta pitkinä talvi-iltoina työpöydän äärellä on myös oivaa aikaa oppia. Netissä pääsee niin helposti uusiin ja erilaisiin maastoihin ainakin mielikuvissa, että reitinvalintojen, käyrämuotojen ja erilaisten haasteiden ymmärtämiseen voi käyttää vaikka koko elämänsä.
Jotkut huiput jaksavat tuijottaa tuntikausia seuraavien kisojen vanhoja karttoja, sprinteistä jopa tehdään ilmakuvien ja googleautojen avulla ihan itse karttoja. Itse olen taas kaivannut välillä lepoa koko lajista, joten liiallinen karttakiima ei ole ollut minun avaimeni menestykseen. Kukin taaplaa tyylillään, mutta laiskotellen harvoin pukkaa priimaa.
Niin muistakaahan silti, että jos suorituksessa on 20 väliä mennyt hyvin ja 1 huonosti, niin virheen syiden analysoinnin jälkeen kannattaa jo keskittyä siihen, mitä muilla väleillä teki hyvin!