Minna Kauppi valmistautuu Joensuu-Jukolaan uuden treenikaverin kanssa

Suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari Minna Kauppi liikkuu tällä hetkellä Ukko-pojan ehdoilla. Poika syntyi tammikuun lopussa. Minna lopetti aktiiviurheilijan uran vuonna 2015, minkä jälkeen liikkumista rajoittivat täysipäiväinen palkkatyö ja loukkaantumiset. Raskausaikana meno hidastui, eivätkä kovat juoksuharjoitukset edes tuntuneet mielekkäiltä. Synnytyksen jälkeen Minnasta on ollut kiva aloittaa liikkuminen, ja tavoitteena harjoittelussa on Venlojen viesti Joensuussa. Minna ei ole pitänyt kiirettä juoksuharjoittelun kanssa, sillä kunto on noussut myös vaunulenkeillä Lahden mäissä.

– Ukko nukkuu parhaiten liikkuvissa vaunuissa, joten vaunulenkkejä tulee tehtyä kahdesti päivässä. Kovavauhtisempia juoksulenkkejä pyrin tekemään iltarasteilla. Flunssat ovat alkuvuodesta hieman häirinneet säännöllisiä kärrylenkkejä ja iltarasteilla käymistä, harmittelee Minna.

Lahden Suunnistajat -37:ssä suunnistava Minna on ankkuroinut 18-vuotiaasta lähtien lähes kaikki viestit. Joensuu Jukolassa hän kuitenkin luovuttaisi mielellään viimeisen osuuden jollekin toiselle joukkueensa venloista. Jukola on suunnistustapahtumana merkittävä myös maailmanluokan suunnistajalle. Minnalle MM-viestikulta on yhtä arvokas kuin Venlojen viestin voitto. Hän kutsuu Jukolaa seurojen MM-kilpailuksi. Ensimmäisen Venlojen viestinsä hän muistaa vieläkin.

– Ensimmäisen Jukolan Venlojen viestin suunnistin Jyväskylässä. Muistaakseni minulla oli toinen osuus ja juuri ennen osuuttani alkoi sataa kaatamalla. Olin hyvissä ajoin puomilla, metsään päästyäni sinkoilin sinne tänne ja rastikoodeja huudeltiin muille viestin viejille.

Nuoria ensikertalaisia Minna kannustaa osallistumaan Jukolaan. Jukola on hänen mielestään jännittävä, mutta samalla hauska tapahtuma. Se on seikkailu, joka jokaisen suunnistajan tulisi kokea. Jukolassa on paljon ihmisiä, ja metsässä saa tarvittaessa apua muilta suunnistajilta. Minna korostaa, että kovasta kilpailusta huolimatta Jukola ei ole niin äärimmäisen vakava tapahtuma. Jukola ja suunnistus sopivat myös kuntoilijoille. Minnan avopuoliso Simo Santapukki on hyvä esimerkki siitä, että suunnistuksen voi oppia myös aikuisiällä. Minnan mukaan suunnistuksessa jokainen voi haastaa itsensä omalla tasollaan.

– Kuntorasteilla on jokaisen taidoille ja kunnolle sopivia ratoja. Suunnistus on kivaa ja haastavaa, ja siinä on mahdollista kehittyä, vaikka olisi maailmanmestari. Luonnossa liikkuminen ja kartanluku vaativat keskittymistä ja arjen huolet unohtuvat metsässä. Ja jos ei itse tähtää Jukolan viestiin, niin kannattaa ainakin tulla katsomaan Jukolan taika, vakuuttaa Minna.

Minna on mukana Lahti-Hollola Jukolan 2018 järjestelyissä. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa yhteistyökumppaneiden pakettien myynti. Lisäksi hän on ollut markkinoinnissa ja SOME-puolella apuna. Ukon syntymän jälkeen talkootyölle on kuitenkin jäänyt vähemmän aikaa. Myös oma liikkuminen haastaa Minnaa tulevana kesänä ja tavoitteena olisi olla hyvässä kunnossa syksyllä.

– Syksyllä voisin käydä juoksemassa polkujuoksuja tai suunnistaa Suomen mestaruuskilpailuissa. Olisi mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako babybuusti fyysiseen kuntooni eli voinko päästä babybuustin siivin hyvään kuntoon. Tietysti vähäinen unen määrä voi heikentää raskauden positiivisia vaikutuksia, mutta useat eri urheilijat ovat hyötyneet urheilusuorituksissa raskaudestaan lapsensa syntymän jälkeen, pohtii Minna ja suuntaa väsyneen Ukon kanssa iltalenkille.

Heidi Passila