Yhteisöjoukkueiden ja naisten määrä Jukolan yössä lisääntyy vuosittain

Jukola viesti on suomalainen suunnistuksen suurtapahtuma. Se on brändi, joka tunnetaan laajalti erityisesti Pohjolassa, mutta myös Euroopan suunnistuspiireissä.  Tapahtuma sisältää monta sille vakiintunutta erityispiirrettä ja osa-aluetta. Lauantaina päivällä juostaan Venlojen viesti ja läpi kesäisen yön lauantai-illasta sunnuntaiaamuun suunnistetaan Jukolan viestiä.

Neliosuuksiseen Venlojen viestiin eivät miehet voi osallistua, mutta sen sijaan 7-osuuksiseen Jukolan viestiin voivat osallistua myös naiset – joko mies/nais-sekajoukkueena tai puhtaasti naisista koottuna Jukola-joukkueena.  Viimeisimmissä Jukoloissa näitä edellä mainittuja seka- ja naisjoukkueita on ollut jo kymmenittäin. On hienoa, että naisetkin pääsevät nautiskelemaan siitä paljon mainostetusta Jukolan yöstä.

Jukolan viestin osallistujajoukkueista on viime vuosina reilusti yli puolet ollut yritys- ja ystäväpiireistä koottuja joukkueita – siis muita kuin seurajoukkueita.  Monissa suomalaisissa yrityksissä Jukolan viesti ja harjoittelu siihen ovat osa tyky-ohjelmaa.  Osallistuminen Jukolaan parantaa kuntoa ja generoi siten virtaa työelämän tehtäviin. Mukanaolo joukkueessa  lujittaa myös yrityksen me-henkeä. Tämä on paljolti vain suomalainen ilmiö, mutta toivottavasti jo ensi kesänä näemme osallistujien joukossa yhteisöjoukkueita myös ulkomailta.