
Kuva: Helsingin Suunnistajien ankkuri Olli Ojanaho (oik) ja valmentaja Henrik Tala kertoivat joukkueen ennakkotunnelmista perjantain mediainfossa. Haastattelijana oli Mikko Laavainen. Kuva: Juha Jokila
Venlojen ja Jukolan viestin suomalaissuosikit ammentavat vauhdikkaisiin kärkikamppailuihin kiritystä tilastoista ja seuran perinteistä.
Edellisestä suomalaisjoukkueen Venla-voitosta on vierähtänyt jo 12 vuotta. Hyvinkään Kytäjällä 2010 voittoa juhli Tampereen Pyrintö, jonka naisnelikko on kilpailun ennakkosuosikkeja myös lauantaina.
– Silloisesta voittajajoukkueesta mukana ovat Saila Kinni ja Venla Harju, kertoi kisan aattona joukkueen valmentaja Annika Viilo.
Kalevan Rastin edellisestä Venla-voitosta on aikaa jo 30 vuotta. Virolahdella 1992 ankkurina juhli Tarja Silvennoinen, jonka tytär Siiri suunnistaa Mynämäessä toisen osuuden. Ratkaisevalle ankkuriosuudelle on odotetusti nimetty joukkueen maajoukkuenainen, Marika Teini.
– Muilla osuuksilla pedataan hyvää paikka Marikalle, valmentaja Mari Väänänen taustoitti.
Lahden Suunnistajien joukkueessa avausosuuden suunnistava Karoliina Ukskoski muistutti, että Venlojen viestissä kaikki neljä taivalta ovat ratkaisevia.
– Kai minun on sanottava, että jo avaus on ratkaiseva, naurahtaa Ukskoski, joka lähettää toiselle osuudelle Minna Kaupin.
Kauppi on voittanut Venlat Asikkalan Raikkaan ankkurina, mutta Lahden Suunnistajien seurameriiteistä saavutus puuttuu.
– Emme lähde kisaan nöyristelemään, vaan tavoittelemme sijoitusta kolmen parhaan joukkoon, Ukskoski sanoi.
Kuva: Johanna Pietilän haastattelussa Tampereen Pyrinnön naisjoukkueen valmentaja Annika Viilo. Kuva:Ilkka Metsälä
Aamuinen voittotaistelu lapsuuden haave
Jukolan viestin on voittanut suomalaisjoukkueista viimeksi tamperelainen Koovee vuonna 2018, mutta suomalainen ankkuri on suunnistanut voittajana maaliin viimeksi Salo-Jukolassa 2006. Silloin maaliviivan ylitti ensimmäisenä Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr.
– Minulle on kunniatehtävä päästä kamppailemaan voitosta Tampereen Pyrinnön ankkurina. Olen elämäni parhaassa kunnossa, hehkutti viimeiselle osuudelle säästetty Elias Kuukka.
Helsingin Suunnistajien ankkuri Olli Ojanaho kertoo haaveilleensa Jukolan kärkikahinoista jo lapsena katsellessaan kisalähetyksiä televisiosta.
– Aamuinen metsä ja Jukolan voittotaistelu – se on ollut haaveena pikku pojasta asti, Ojanaho kertoi.
Helsingin Suunnistajat on voittanut Jukolan viimeksi vuonna 1970, jolloin joukkueessa suunnisti toukokuussa menehtynyt lajilegenda Juhani Salmenkylä. Seitsemänkertaisen Jukola-voittajan ihanteita kunnioitetaan myös Lukkari-Jukolassa.
– Juhani oli sydämeltään joukkuepelaaja. Hänen perintöään vaalimme hyvällä joukkuehengellä ja -strategialla. Ne olivat Jussille tärkeitä, kertoi HS-valmentaja Henrik Tala.