Vaativat radat hajottivat Venla-letkat tehokkaasti

Kuvateksti: Ratamestari Maippi Antikainen oli tyytyväinen Venlojen Viestin ratojen toimivuuteen. Viestin voitto ratkesi suunnistamalla ja kärkiletkat hajosivat tehokkaasti jo ensimmäisellä osuudella.

Ratamestari Maippi Antikaisen arvioima kilometrivauhti ylittyi hieman lauantai-iltapäivänä suunnistetussa Venlojen Viestissä, mikä kertoo ratojen vaativuudesta. Voittajajoukkue IFK Göteborg eteni reilun 30 kilometrin viestin kuuden minuutin kilometrivauhdilla, kun Antikaisen kilometriaika-arvio ennen kilpailua oli 5.45 minuuttia.

– Maaston märkyys puolen vuorokauden sateen jälkeen vaikutti varmaan jonkin verran vauhtiin. Olin myös laskenut ankkuriosuuden ihanneajan Tove Alexanderssonin mukaan, eikä hän ollut tänään mukana, Antikainen sanoo.

Antikainen sai jo vaihtopuomilla kärkisuunnistajilta kehua radoista.

– Olen itsekin tosi tyytyväinen ratojen toimivuuteen. Tarjosin reitinvalintavaihtoehtoja ja niitä myös käytettiin. Ratkaisu tapahtui suunnistamalla, kuten kuuluukin, ei putkiosuuksilla. Lopun hiekkakuoppa-alue haastoi kunnolla kärkisuunnistajia, mutta eroja syntyi myös muilla osioilla ja kaikilla osuuksilla.

Antikaisen vaativiin ratoihin kompastui muun muassa ykkösosuudelta johdossa tullut norjalaisjoukkue NTNUI. Joukkue hylättiin väärällä rastilla käynnin vuoksi toisen osuuden lopun kiemuraisella sorakuoppa-alueella. Kalevan Rastin ankkuri Marika Teini sortui puolestaan käyrien lukuvirheeseen viimeiselle rastille mennessään, jonka seurauksena Kalevan Rastin kolmossija vaihtui neljänneksi sijaksi.