
Kuvateksti: Heikki Andersson on tyytyväinen, että suunnistajille on tullut hyvin vähän hylkäyksiä. Tunnelma loppusuoralla tiivistyy aamua kohti.
Lukkari-Jukolan ratamestari Heikki Andersson on tyytyväinen Jukolan viestin kulkuun. Väsymys ei ole yön aikana painanut monta vuotta ahertanutta miestä.
– On ollut todella mielenkiintoinen kilpailu ja se on pitänyt hyvin hereillä. Kärjen vauhti on ollut viidennen osuuden loppuun mennessä reilut viisi minuuttia arvioitua hitaampi. Yö oli sateen vuoksi odotettua pimeämpi ja märempi, mikä selittää vauhtia. Kärki menee joka tapauksessa todella kovaa. Aamulla aikataulua saatetaan vielä hyvin ottaa kiinni.
Ruotsalaisten joukkueiden hallinta ensimmäisillä osuuksilla oli ratamestarille pienoinen yllätys.
– Erot tehtiin alussa enemmänkin juoksemalla kuin reitinvalinnoilla. Reitinvalinnat ovat kuitenkin viestin edetessä alkaneet näkyä. On tehty sellaisiakin valintoja, joita en osannut odottaa. Suomalaisetkin ovat tulleet nyt vahvasti mukaan voittokamppailuun.
Osuuksien loppuosan sorakuoppa-alue on ollut miehille yhtä haastava kuin naisille.
– Kolmanneksi viimeiset rastin hiekkakuopalla ovat olleet kaikille vaikeita. Alue on poikkeuksellinen muuhun maastoon verrattuna. Kuopassa on paljon rasteja ja käyrää. Aina saa kovin hyvin kiinni, mihin päin käyrät ovat.
Joitain hylkäyksiä kisan aikana on tullut ja ne ovat johtuneet leimauksista väärillä rasteilla. Esimerkiksi Helsingin Suunnistajat hylättiin kärkikamppailusta väärän leimauksen takia.
Sekä Venlojen että Jukolan viestin ratamestarit joutuivat ottamaan viimeisen vuoden aikana loppukirin.
– Kun viesti siirtyi vuodella, tekivät metsänomistajat alueillaan joitain metsänhoitotöitä. Radat menivätkin viimeisen vuoden aikana uusiksi. Yhteistyö maanomistajien kanssa on sujunut kokonaisuutena kuitenkin erinomaisesti, Andersson kiittelee.