O-VID22 suunnistusvirus jyllää

  • Täällä Kaupunkilaislääkäri Kimi ja virustilannekatsaus laajalle levinneestä vitsauksesta. Nimittäin viralliselta nimeltään O-VID22 eli Jukolavirus on iskemässä rajusti etenkin pohjoismaissa. Vieraana tästä keskustelemassa meillä on suunnistustohtori Pekka Puskarasti, tervetuloa.
  • Kiitokset! Tämä O-VID22 eli Jukolavirus on tosiaan levinnyt koko maailmaan, eikä sitä vastaan ole mitään lääkettä.
  • Kerrataanpa nyt vähän faktoja tästä viruksesta. Jukolavirus O-VID22 tarttuu kun toinen sairastunut kertoo kokemuksistaan suunnistuksessa. Erityinen huomio pitää kiinnittää siihen, että myös joukkotiedotusvälineiden ja television kautta on mahdollista levittää tätä sitkeätä virusta
  • Niin, on jopa esitetty, että monet ovat saaneet tämän rokotuksen jo pikkulapsena
  • Näin on havaittu, sillä monet viruksen saaneet vanhemmat eivät ole arvanneet, että ottaessaan pienet lapset mukaan suunnistustapahtumiin he samalla altistavat näitä virukselle. Monet lapset ovatkin saaneet tartunnan jo pieninä ja se jyllää sitten meissä vahvistuen ja muita altistaen.
  • Nyt tarkemmin tähän Jukolavirukseen, nimeltään O-VID22. Mikä onkaan tausta tälle nimelle?
  • Epidemian huippu saavutetaan näillä näkymin kesäkuussa 2022 Mynämäen Jukolan viestissä. Sen mukaisesti tämä virus nimettiin. On havaittavissa, että jo ennestään hyvin laajalle levinnyt, sitkeä virus on edelleen yleistymässä ja tuolloin on nähtävissä jopa yli 22 000 tautitapauksen esiintymä Mynämäen Jukolassa.
  • Mitkä tässä Jukolaviruksessa sitten ovat taudinkuvia?
  • Tämä aiheuttaa monenlaisia oireita. Alkuun se näyttää oireettomalta, mutta pitkälle edistyneen Jukolaviruksen vaikutuksia ei voi olla huomaamatta. Taudin alkuvaiheessa ilmenee kiinnostusta suunnistusaiheisiin tapahtumiin tai suunnistustiedotuksiin.
  • Niin, eikö erityisiä tautipesäkkeitä ole havaittu olevan aikuisten suunnistuskurssit ja toisaalta myös iltarastitapahtumat
  • Kyllä, näissä infektio on jo päässyt jylläämään otollisissa olosuhteissa. Usein tuossa vaiheessa peli on jo menetetty eli jälleen uusi O-VID22 tapaus voidaan rekisteröidä. Ja vitsauksena levinneet omatoimirastit ovat myös olleet omiaan kasvattamaan tautimäärää.
  • Entä sitten mitä muita oireita virus aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa?
  • On havaittavissa kuumetta, ns. matkakuumetta. Potilaat haluavat usein joihinkin etäisiin paikkoihin ja tyypillisesti sinne on tuolloin kokoontunut myös muita vastaavassa taudin vaiheessa olevia potilaita. Tuon päivän aikana sitten voidaan havaita sykkeen nousua, hengenahdistusta, väsymystä, hikoilua ja ihon punoitusta. Toisaalta on nähtävissä myös positiivisia vaikutuksia, sillä keskittyminen paranee sekä potilaat ovat virkeämpiä ja iloisempia.
  • Entä sitten millaisia oireita ilmenee pitemmälle ehtineille, varsinaisille Jukolaviruksen kestokantajille?
  • Heillä nämä edellä kuvatut oireet ovat voimakkaampia ja sykkeennousua seuraavien päivien aikana voi havaita myös esimerkiksi lihaskipuja, oksien tekemiä naarmuja ja nilkan nyrjähdyksiä. Pitkälle edetessään Jukolavirus voi kaapata suuren osan elämästä. Tällöin potilas käyttää suuren osan valveillaoloajastaan suunnistuskarttojen tutkimiseen.
  • Entä mitä seurauksia terveyden kannalta tälle potilaalle voi esiintyä pitkään jatkuneessa Jukolavirusinfektiossa?
  • Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Tällä hetkellä näyttää siltä, että O-VID22:n pitkäkestoiset vaikutukset ovat lähes poikkeuksetta positiivisia: kunto nousee, keskittymiskyky paranee, positiivisuus ja elämän laatu paranee ja velat muuttuvat saataviksi. Mutta usein ikääntyneemmän potilaan pitää käydä optikolla, että näkisi karttamerkit.
  • Vai niin, mielenkiintoista. No, miten sitten kannattaa toimia, mikäli havaitsee edellä mainittuja Jukolaviruksen oireita?
  • Silloin kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen suunnistusseuraan tai työpaikan yhteisöön. Kyllä aika monesti jo näistä löytyy apua oireisiin. Ja voit myös ilmoittautua Jukolan suunnistajapankkiin.
  • Niin ja kannattaa muistaa, että vaikka kuume joskus saattaa tuntua tosi pahalta, niin soita hätänumeroon 112 vain kiireellisessä hätätilanteessa. Pyritään hoitamaan tämä ilman kohtuutonta kuormitusta terveydenhuollolle. Voit käyttää myös kätevää Omakunto.fi-verkkopalvelua.
  • Vielä voisi ohjeena antaa, että jos sairastat tätä kotona, niin lepää ja juo paljon ja tarvittaessa esim. Jukola-dokumenttien katselu voi auttaa tilapäisesti siihen, että maastokäynnit ovat estyneet.
  • Tällaisia suuntia elämälle, täällä Kaupunkilaislääkäri Kimi ja laitetaanpa tässä soimaan Kolmas rasti-yhtyeen kappale ”Hikiset siivut”, silvuplee.

 

Immu Pummi

VASTUUVAPAUSLAUSEKE
Immu Pummi-nimimerkin alla julkaistut sisällöt ovat täysin fiktiivisiä. Nimimerkki Immu Pummi tai tällä nimellä kirjoittava(t) henkilö(t) ei ole vastuussa sisällön perustella aiheutuvasta vahingosta tai väärinkäytöksistä. Lukijan omalla vastuulla on arvioida sisällön mielekkyys ja todenperäisyys. Myöskään Lukkari-Jukola, Jukolan viesti ja Kaukametsäläiset ry eivät ole vastuussa tämän nimimerkin alla tehtyjen sisältöjen käytöstä.