Elmo, suunnistaja

Näiltä Suomen synkeiltä salomailta, läpipääsemättömien puronvarsipajukoiden vieriltä, läpi rosoisten kivikoiden ja yli ylipääsemättömien jyrkänneseinämien on mieliimme suunnistanut Elmo, tuo viikinkivertakin aimo mitalla perinyt älykkö, jonka suunnistussuorituksille ei ole vielä löytynyt vertaa.

Armoton talvisää tai paahtavat helteet eivät ole Elmon vauhtia hillinneet. Elmon Andien talvikisamenestys, Derwangan kesäkisat ja monet muut loistavat urheilusaavutukset saivat hienoa jatkoa myös Györin kaupungissa pidetyissä maailmankisoissa suunnistuksessa. Suomi, Kainalniemi ja Elmo laittoivat pystyyn sellaiset sembalot, että siinäpä Espanjankin salsalantioiset suunnistajat olivat ihmeissään. Ennakkosuosikkina olleet Sveitsin ja Norjan miehet itkivät vuolaasti, kun ylivoimainen Elmo kahmi kaikki kultamitalit ja pyysi palkintopallilla kuulla vuoroin Armas Maasalon  ”Mä kanssa enkelten” ja Toivo Kuulan ”Elegia”. Ei sitä ennen eikä sen jälkeen ole koettu yhtä ylivoimasta näytöstä.

Sprinttikisassa Elmo myöhästyi lähdöstä neljä minuuttia, mutta niin vain kiri Györin sokkelikoissa huippuvauhtia, käyden nauttimassa matkalla myös kamomillateet pienessä kahvilassa. Keskimatkan ja pitkän matkan mestaruudetkin olivat vähintään yhtä hienoja ja poikkeuksellisia. Hänhän otti keskimatkalla väärän kartan ja palasi puolet juostuaan takaisin lähtöön taas lähteäkseen oikealla kartalla maastoon. Pitkällä matkalla hän ajautui pellolle, jossa hän intoutui tiiviiseen keskusteluun maanomistajan kanssa. Elmohan oli innokas puutarhaviljelijä ja nythän Elmo intoutui myös ajamaan puimuria, mitä hän ei ollut pitkään aikaan päässyt kotisuomessa tekemään. Parinkymmenen minuutin puintijakson jälkeen Elmo jatkoi kisaa ja kiri tapansa mukaan voittoon.

Kerta toisensa jälkeen Elmo tuli maalisuoralle näkyviin kuin uhmakas orhi, kuin Kainuun korpisalojen jyhkeä kontio tai vilkkaan ketterä kärppä. Vielä viime metreillä hän ohitti Ruotsin Anderssonin, Svenssonin tai Karlssonin. Elmon valmentaja Reijo ”Rymy” Petkelström oli löytänyt suunnistusopit ja hionut Elmon maastokulkua. Elmo toi sprintin, keskimatkan ja pitkän matkan kullan Suomeen ja Kainalniemelle. Monet ennakkosuosikit, kuten Unkarin Endre Kiss ja Egyptin Omar Sadik jäivät nuolemaan näppejään.

Viestissä ennakkosuosikit Ruotsin ja Norjan joukkueet saivat vastaansa Suomen ja Elmon. Elmo tuli säästellen aloitusosuudet ja viimeisellä osuudella Elmo, tuo notkea ahma, kuin käpyä kiikuttava orava ohitti muut ja juoksi maaliin juhlittuna sankarina. Ensi kertaa joukkue oli koostettu vain yhdestä miehestä, mutta sehän olikin Elmo, jolle tämä poikkeus sallittiin.

Vielä hämmästyttävämpää oli Elmon suoritus saman vuoden Byn kylässä järjestetyssä Kymmenmila-viestissä. Kainalniemen Hiki oli saanut poikkeusluvan osallistua kymmenosuuksiseen viestiin yhden miehen joukkueella. Tuo juoksija oli luonnollisesti Elmo. Viestin parilla ensimmäisellä osuudella Elmo oli saalistusasemissa kuin viekas kettu, tullen kärkiporukoissa vaihtoon. Ennen Korta Nattenia Elmon tossu hajosi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin etsiä kalossia kisa-alueelta. Se ei ollutkaan helppoa, kun Elmon kengännumero on 53. Lopulta löytyi sopiva kanootti Elmon jalkaan ja kärjen kiinnikurominen saattoi alkaa. Se oli ikimuistoinen Korta Natten, jonka kaltaista ei tule. Elmo kiri yöosuuden aikaan 6 minuuttia 66 sekuntia, minkä rinnalla Veikko Hakulisen kellottama 3.33.33 kalpenee. Elmo juoksi Korta Nattenin yli tuntia nopeammin kuin toisena vaihtoon tullut Stora Tunan Andersson tai Karlsson. Kymmenmilan osallistujat ja katsojat olivat saaneet kokea jotain yliluonnollista ja maagista. Loput osuudet menivätkin hienosti Elmon hallinnassa, vaikka hän välillä kuin kiusoitellen tarjosi vetovastuuta myös muille. Niinpä kesäiseen aamuun saatiin kuulla Kymmenmilan sanoma, joka tavan mukaan oli poimittu Peppi Pitkätossusta. Siinä oli Elmonkin kannalta osuva ote: ”Jos on tavattoman vahva, täytyy olla myös tavattoman kiltti.”

Suomalainen mies osaa suunnistaa ja lentää kertomaan kalevalaista tarinaa koko kansalle. Ikihonkien humina, metsälampien kirkkaat vedet ja upottavat avosuot ovat olleet raaka-aineina, joista muotoutunut Elmon älyn ja sitkeyden kokonaisuus ovat jotain sellaista, että nämä hätkähdyttävät urheilusaavutukset vielä odottavat vertaistaan. Koskaan, ei koskaan tulla näkemään niin ylivoimaista suunnistajaa kuin Elmo. Ottakaamme luettavaksemme vaikka Veikko Huovisen tai Kalle Päätalon luontokuvauksia ja rauhoittukaamme nauttimaan niistä saavutuksista, mitä Elmo meille esitti niin kesällä, talvella, syksyllä kuin keväällä. Muistakoon koko Suomen, koko maailman kansa Elmon ihanteellisena suunnistajana, jonka veroista ei koskaan tule.

Immu Pummi

VASTUUVAPAUSLAUSEKE
Immu Pummi-nimimerkin alla julkaistut sisällöt ovat täysin fiktiivisiä. Nimimerkki Immu Pummi tai tällä nimellä kirjoittava(t) henkilö(t) ei ole vastuussa sisällön perustella aiheutuvasta vahingosta tai väärinkäytöksistä. Lukijan omalla vastuulla on arvioida sisällön mielekkyys ja todenperäisyys. Myöskään Lukkari-Jukola, Jukolan viesti ja Kaukametsäläiset ry eivät ole vastuussa tämän nimimerkin alla tehtyjen sisältöjen käytöstä.