Valio-Jukola oli Vantaan vuoden 2012 urheiluteko

Valio-Jukola palkittiin 1.2.2013 järjestetyssä Vantaan Urheilugaalassa. Palkinnon ottivat vastaan kilpailunjohtaja Vekko Kostiainen, kilpailun varajohtaja Vesa Lehtomäki ja kilpailun pääsihteeri Päivi Luoma. Kiitospuheessaan Päivi Luoma totesi, että   Valio-Jukola oli upea osoitus mahdollisuuksista ja kyvystä järjestää Vantaalla kansainvälisesti kiinnostavia urheilutapahtumia. – Hakunilan urheilupuisto … Lue lisää

Valio-Jukola oli vuoden 2012 PR-teko

Valio-Jukola palkittiin Suunnistusliiton vuoden parhaat -juhlagaalassa vuoden PR-tekona. Vuoden PR-teko on palkinto, joka jaetaan vuosittain taholle tai henkilölle, joka on onnistuneesti nostanut suunnistusta esiin mediassa. Palkinto on myönnetty aikaisemmin mm. Minna Kaupille ja Norjan Suunnistusliitolle. Palkinnon perusteluina oli muun muassa, … Lue lisää

Valio-Jukolan toimisto sulkeutunut

Valio-Jukolan toimisto on sulkeutunut. Jatkossa vuoden 2012 Jukolaa koskeviin asioihin vastaa kilpailunjohtaja Veikko Kostiainen, puh. 0400 709 504, veikko.kostiainen@keravanurheilijat.fi. Käytössä olleet jukola.com-osoitteet toimivat vielä toistaiseksi.

Valio-Jukola kiittää

Maali on suljettu ja kilpailukeskuksen purkutalkoot ovat alkamassa. Jukolan viestin selvitti läpi iltapäivän rankkasateesta huolimatta läpi yli 10 800 juoksijaa. Valio-Jukola kiittää kaikkia järjestelyissä mukana olleita, järjestäjäseuroja, yhteistyökumppaneita ja niitä tuhansia talkoolaisia, jotka mahdollistivat upean kilpailun järjestämisen. Kiitos myös kilpailuun … Lue lisää

Jukolan lippu luovutettiin Jämsän Retki-Veikoille

Jämsän Retki-Veikot vastaanottivat Jukolan lipun tulevan vuoden järjestäjille Jukolan viestin palkintojen jaon jälken. Lipun vastaanottivat Jämsä-Jukolan kilpailunjohtaja Jaakko Lajunen ja Jämsän Retki-Veikkojen puheenjohtaja Maaret Rantanen. Lippua luovuttamassa olivat Valio-Jukolan kilpailunjohtaja Veikko Kostiainen, varakilpailunjohtaja Vesa Lehtomäki ja pääsihteeri Päivi Luoma. – … Lue lisää

Kalevan Rasti vastaanotti Viertolan härän

Jukolan viestin voittanut Kalevan Rastin joukkue vastaanotti juhlallisessa palkintojenjakoseremoniassa Jukolan viestin kiertopalkintona olevan Viertolan härän. Joukkueessa juoksivat Kiril Nikolov, Jarkko Huovila, Simo-Pekka Fincke, Hannu Airila, Jere Pajunen, Philippe Adamski ja Fabian Hertner. Kukkien sijaan joukkue sai käsiinsä mitalien lisäksi saunavastat. … Lue lisää

Noin 3000 suunnistajaa metsään uusintalähtössä

Uusintalähtö oli taas aikamoinen massatapahtuma. Kello yhdeksältä matkaan lähti yli 1000 viimeisen osuuden suunnistajaa ja 15 minuuttia myöhemmenin lähemmäksi pari tuhatta muiden osuuden juoksijoita. Tanner tömisi ja tuttu sävel Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti… siivitti uusintalähtöön osallistujat Sipoonkorven … Lue lisää

Ravintolassa riitti ruokailijoita yölläkin

Jukolan väen ruokkiminen on iso urakka. Ruokaa on tarjolla ympäri vuorokauden useassa eri ravintolassa. Kilpailijoita ja yleisöä palvelevan ravintolan lisäksi omat ruokalat on myös talkoolaisille ja kutsuvieraille. Aamulla ravintolassa jonotettiin puuroa. Liisa Jankkari on ollut ravintolassa hommissa aamukolmesta lähtien. – … Lue lisää

Jämsäläiset silmä tarkkana ensi vuoden Jukolaa varten

Seuraavan Jukolan järjestäjät tulivat havainnoimaan ja ottamaan tossutuntumaan Valio-Jukolaan. Liikkeellä on iso porukka, joka tarkkaillee järjestelyjä kukin oman vastuunsa näkökulmasta. Jämsän Rasti-Veikkojen Tarja ja Panu Kärkkäinen ihastelivat tämänvuotisen Jukolan mittoja ja kisaorganisaation tekemää valtavaa työmäärää. – Kilpailu saadaan kyllä valmiiksi, … Lue lisää

Jukolan viestin sanoma Suomalaisen Työn Liitolle

Jukolan viestin sanoma osoitettiin tänä vuonna Avainlippu-tunnuksesta tiedetyn Suomalaisen Työn Liitolle. Sanoman luki Jukolan viestin voittajajoukueen Kalevan Rastin ankkuri Fabian Hertner heti maaliin tulon jälkeen. Viestin vastaanotti Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Pekka Tsupari. – Minulla on ilo ottaa viesti vastaan … Lue lisää

Alisa 3 kk, nuorin mukanaolija?

Valkovenäläinen Margarita Molotkova seuraa sunnuntaiaamun tunteina kolmikuukautisen Alisan kanssa, miten aviomies Yury Tambasov suoriutuu ankkuriosuudella. Myös Margarita itse osallistui lauantaina Venlojen viestiin. Tämä on jo viides kerta, kun Yury ja Margerita ovat mukana Jukolan Viestissä, Alisalle kerta on ensimmäinen. Ja … Lue lisää

Rapalan kunto voi vielä yllättää

Kun joukkueen nimenä on Rapalan Kunto, odottaa tietysti näkevänsä miehiä, jotka hädin tuskin jaksavat kävellä television äärestä sohvalta jääkaapille. Mutta Rapalan Kunnon miehet olivat viime vuoden Jukolassa sijalla 511 ja tänä vuonna tarkoitus oli päästä 400 parhaimman joukkoon. – Ihan … Lue lisää

Viimeinen vaihto Kalevan Rastin tahtiin

Kalevan Rastin Philippe Adamski juoksi ensimmäisenä Valio/Jukolan viimeiseen vaihtoon ja antoi kartan Fabien Hertnerille. Adamski vaikutti tyytyväiseltä omaan juoksuunsa, mutta ei vielä suostunut julistautumaan voittajaksi. Yksi osuus on vielä juoksematta. Toisena kiiruhti ruotsalainen Malungs OK Skogsmårdarna viestinviejänään suomea puhuva Johan … Lue lisää

Jukola-kauppa on pakollinen rasti

Jukola-kauppa on useimpien kisavieraiden pakollinen rasti, jossa poikkeaminen on traditio. –          Jukolan vakiojuoksijat hakevat meiltä yleensä Jukola-paidan, joita ahkerimmilla suunnistajilla on kaapeissaan jo vinot pinot, sanoo kaupasta vastaava Harri Karling. Tämänvuotinen Jukola-paita on hänen mukaansa saanut hyvän vastaanoton. Sipoonkorvesta muistuttavaa … Lue lisää

Respecta testaa askeleesi

–  Askellus juoksumatolla ja ammattilaisen visuaalinen arvio paljastavat paljon alaraajavaivoista, sanoo Respectan esittelypisteessä työskentelevä fysioterapeutti Mika Rouhiainen. Rouhiaisen ammattilaissilmiin on jo Jukolan ensimmäisten tuntien aikana tarttunut monenmoista helpotusta kaipaavaa vaivaa. – Ongelmia akillesjänteessä, lonkka- ja polvivaivoja, kipua jalkaterän etuosassa, hän … Lue lisää

Valio-Jukolan vilske ei näkynyt Hakunilan keskustassa

Sunnuntaiaamun valjetessa Hakunilan keskusta on yhtä hiljainen kuin lähes koko viikonlopun ajan. Suuret katsojajoukot ovat menneet suoraan kisapaikalle Hakunilan urheilupuistoon ja poistuneet sieltä suoraan busseihin ja autoihin. Aamulla neljän aikaan Hakunilan keskustan nakkikioskilla on vain pari ihmistä ja ostarin ravintolastakin … Lue lisää

Erot repesivät neljännellä osuudella

Kalevan Rastin Hannu Airila lisäsi sujuvalla suunnistuksella joukkueensa johdon 3.39 minuuttiin. 7,7 kilometriä pitkältä neljänneltä osuudelta toisena vaihtoon tuli ruotsalaisseura Malungs OK Skogsmårdar. Kolmantena on suomalaisseura Delta, 8.10 minuuttia kärkeä jäljessä. Halden SK putosi yhden suuren pummin vuoksi sijalta 3 … Lue lisää

Telttasauna voittaa uimahallin

Hakunilan uusitun uimahallin ovi käy Jukola-yönä harvaan tahtiin. Aamukolmelta hallissa saunoo vain parikymmentä pihkaniskaa. Hallin viereen rakennetuissa kahdessa telttasaunassa sen sijaan riittää kuhinaa. Lauteita on yhteensä 40 metriä ja ne ovat koko ajan täynnä. ”Suurin osa suunnistajista käy saunassa, vaikka … Lue lisää

Ensin on Jukola Klass ja sitten tulevat muut

”Maailmalla sanotaan, että ensin on Jukola Klass ja sitten muut. Ensin ovat Jukolan Viestin järjestelyt ja sitten kaukana tulevat muiden kilpailun järjestäjien toimet. Tästä ei oikeastaan voi parantaa. Rutiinit ovat niin vahvat. Joka kisa on yksilöllinen, mutta suurimmat erot tulevat … Lue lisää

Jukolan toinen osuus meni ruotsalaisten piikkiin

Ruotsalainen IFK Göteborg kiiruhti ensimmäisenä toiseen vaihtoon Jukolan pimeästä yöstä.  Perässä seurasi norjalainen Halden SK.  Ensimmäinen suomalainen joukkue oli Kalevan Rasti kolmannella sijalla. Ensimmäisellä osuudella vauhtia pitänyt Turun Metsänkävijät taipui sijalle 16.

Pimeä ei pelota

Janakkalalaisen SK Suuntavaiston mieskaksikko odottaa pääsyä pimeään metsään. Pääosin maanviljelijöistä koostuva Suuntavaisto on Jukolassa useammalla joukkueella jo viidettä kertaa. Aki Lintumäki ja Markku Kylmälä eivät pimeää pelkää, enemmänkin avokallioita. Molemmat ovat olleet kakkososuudella aikaisempinakin vuosina. ”Hitaasti, mutta varmasti mennään hieman … Lue lisää

Onko kaikilla rasteilla käyty ja oikeassa järjestyksessä?

Leena Kortesluoma suorittaa Emit-tarkistusta ja Alpo Hagqvist katsoo samalla ruudulta, että kaikilla rasteilla on käyty ja oikeassa järjestyksessä. ” Olen nyt toista kertaa tässä tehtävässä ja järjestelmä on toiminut hyvin”, toteaa Alpo Hagqvist. ” Nyt on tarkistettu 133 suoritusta ja … Lue lisää

Brittiperhe suunnisti Suomeen ja Jukolaan

Cochranen perhe ei suoraan vastaa Aleksis Kiven Seitsemää veljestä, mutta tämä brittiperhe sopii kuitenkin erittäin hyvin Jukolaan. Team 311 tulee Ormskirk-nimisestä kaupungista ja sen muodostavat vanhemmat Matthew ja Jill, heidän lapsensa Edward, Jonathan, Sally ja Thomas eli Tom sekä hänen … Lue lisää

Jukola valmentaa varusmiehiä

-Puolustusvoimien näkyvä läsnäolo Jukolan viestissä on meille arvovalinta. Tämä on hyvä ympäristö harjoitella varusmieskoulutukseen kuuluvia taitoja ja valmiuksia, sanoo Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Antero Karunmaa. Karunmaa korostaa, että raha ei vaihda omistajaa puolustusvoimien ja Jukola-organisaation kumppanuudessa. Vaihdossa on ainoastaan työtä ja asiantuntemusta. … Lue lisää

Jukolan miehet aloittivat yöllisen taivalluksensa

Tiputuksia naisten viestissä normaalia enemmän

Helteinen sää yllätti useita Venlojen viestin viejiä. Nesteytyksiä – kansanomaisesti tiputuksia – on annettu seitsemälle henkilölle. ”Se on enemmän kuin yleensä. Tavanomainen määrä on ollut 2-3”, kertoo ensiavusta vastaava lääkäri Lauri Karhumäki. ”Joitakin pyörtymisiä maaliin saavuttua myös nähtiin, samoin pari … Lue lisää

Venlojen viestin voittajat pokkasivat palkintonsa

Valio-Jukolan Venlojen viestin 20 parasta joukkuetta palkittiin lauantai-iltana Vantaan Hakunilassa. Tilaisuus alkoi Metsähallituksen Jyrki Kankaan tervehdyksellä ja Rekolan sekakuoron esiintymisellä. Viestin voitti norjalainen Haldenin joukkue, jossa suunnistivat Vendula Klechova, Ida Marie Näss Björgul, Mari Fasting ja Anne M. Hauske Nordberg. … Lue lisää

Itkumuurilla itketään ja hymyillään

Jukolan ja Venlojen Viestin maalissa sijaitseva Itkumuuri on mainettaan parempi paikka. Tänäänkin moni venla poistui Itkumuurilta hymyssä suin. ”Pyrimme aina auttamaan kilpailijoita viimeiseen asti. Koitamme löytää puuttuvat leimat Emit-kortin tarkistusliuskasta. Syy Itkumuurille joutumiseen on useimmiten elektroniseen Emit-korttiin tullut vika tai … Lue lisää

Kirkkoherra Hans Tuominen: ”Pummeja tulee myös elämässä”

Yli kolmesataa sanankuulijaa osallistui Hakunilan kartanon kauniissa puistossa pidettyyn Jukolan metsäkirkkoon. Hakunilan seurakunnan kirkkoherra Hans Tuominen muisteli omaa suunnistusuraansa alkuvaiheita Vehkalahden Veikoissa. Tuominen osallistuu myös nyt pidettävää Jukolan viestiin. ”Aina on tiedettävä, missä kohtaa kartalla ollaan ja mihin suuntaan on … Lue lisää

Suunnistajankaupan Jukola käynnistyi vilkkaasti

Kauppias Jukka Westerlund odottaa erinomaista Jukola-viikonloppua. Jo ennen Venlojen lähtöä väkeä pyörii kaupassa tungokseen asti. Viikonlopuksi varatut runsaat 80 myyjää ovat tarpeeseen. –   Kiva että väki on tullut ajoissa paikalle, Westerlund kiittelee. Kun Jukola järjestetään ihmisten ilmoilla, voi käydä niin … Lue lisää

Ota otsalamppu koekäyttöön

Edustaja Antti Blåfield tietää, mitä jokainen suunnistaja tarvitsee. – Kevyt, luotettavasti ja automaattisesti toimiva otsavalaisin kuuluu jokaisen yösuunnistajan varusteisiin. Blåfield on ylpeä voidessaan esitellä Petzlin uutta Petzl NAO  -otsavalaisinta, joka säätää itse itsensä käyttötilanteen mukaan. Se on hänen mielestään merkittävin … Lue lisää

Venlojen voitto Norjaan

Norjalainen Halden SK otti voiton tämänvuotisessa Venlojen viestissä Vantaalla. Heti kisojen alussa koettiin dramaattisia käännöksiä, kun Tampereen Pyrinnön ensimmäisen osuuden juoksija hylättiin hänen annettuaan väärän kartan toisen osuuden juoksijalle. Toisessa vaihdossa kärjessä oli SK Pohjantähti, Leksands OK ja Paimion rasti. … Lue lisää

Tampereen Pyrintö hylätty

Kakkososuudella huippujuoksun tehnyttä Tampereen Pyrinnön Anni-Maija Finckeä odotti maalissa ikäviä uutisia, hylkäys. Tamperelainen sai vaihdossa väärän joukkueen kartan, joten kilpailu oli joukkueen osalta ohi jo siinä vaiheessa. 2 numerolla juossut Fincke juoksi radan viime vuoden voittajan kartalla. Domnarvets GoIF sai … Lue lisää

Venlat ovat liikkeellä

1204 Venlojen joukkuetta ryntäsi kohti Sipoonkorpea Hakunilan urheilupuistosta hehkuvassa auringonpaisteessa. Lähtö toteutettiin tällä kertaa aiemmasta poiketen niin, että kartat jaettiin suoraan kilpailijoiden käsiin. Lähtö sujui näinkin jouheasti. Reilun viiden kilometrin pituiselta ensimmäiseltä osuudelta tuli vaihtoon upeassa yli minuutin johdossa Jämsän … Lue lisää

Valio-Jukola avattiin juhlallisin menoin

– Maailman suurimman suunnistustapahtuman järjestelyt ovat olleet suuri haaste, totesi järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Veikko Kostiainen Jukola 2012 avajaistilaisuudessa Vantaalla. – Liikenteen, ruokailun ja majoituksen lisäksi haasteena on, miten Sipoonkorven radat purevat letkoihin ja asettavat henkilökohtaisen haasteen jokaiselle suunnistajalle. Se nähdään tulevan … Lue lisää

Kolmatta kertaa Jukolassa

ww.jukoJoukkueettaan SK Väärät pois Venlaan ilmoittamassa olleet Anna Heikka ja Sara Väihkönen osallistuvat Jukolaan kolmatta kertaa. Nuoret naiset ovat matkanneet Vantaalle Oulusta SK Pohjantähden bussin kyydissä. Anna ja hänen perheensä ovat suunnistaneet aina. Anna ja Sara kertovat olevansa varsinaisesti pesäpalloilijoita, mutta … Lue lisää

Miten kovaa juokseekaan Minna Kauppi?

Kilpailukeskuksen myynti- ja esittelyalueella voi testata huippusuunnistaja Minna Kaupin juoksuvauhdin juoksumatolla. Minna Kauppi itse on paikalla haastateltavana lauantaina klo 12 ja 18.

Valio-Jukolan kisakeskukseen shoppailemaan

Jukolan viesti on joka suunnistajan shoppailukeidas. Onko missään muualla näin helposti tarjolla samanaikaisesti yhtä laajaa valikoimaa kaikkia mahdollisia tarvikkeita mitä suunnistaja ikinä tarvitsee? Tarjonta ei suinkaan ole ainoastaan suunnistuksen harrastajille suunnattu, vaan kaikille liikunnan ja ulkoilun parissa viihtyville. Hinnatkin ovat … Lue lisää

Saapuminen kisakeskukseen – suosi joukkoliikennettä!

Tunnelma tiiviistyy ja autojonot Valio-Jukolan kisakeskusta kohti pitenevät. Kisakeskukseen kannattaa ensisijaisesti saapua julkisella kulkuneuvolla. Omalla moottoriajoneuvolla kisapaikalle toki pääsee, mutta parkkipaikalle suunnistaminen voi kestää. Loistavan aurinkoisen sään suosiessa Valio-Jukolan viestiä, on varmasti mukavampaa kävellä pieni matka bussipysäkiltä kisakeskukseen kuin seisoa … Lue lisää

Tunnelma alkaa nousta Jukolan Infossa

Joukkueet alkavat pikkuhiljaa saapua Hakunilan urheilupuistoon. Valio-Jukolan info on avautunut jo perjantaina aamupäivällä, mutta varhain lauantaiaamuna on vielä hiljaista. Infon päätehtävänä on Jukolan suunnistuskilpailuun tulevien joukkueiden vastaanotto. Ajoittain tiskin äärelle pyrähtää suunnistajia ja myös median väkeä saapuu paikalle haastattelemaan huippussuunnistajia . … Lue lisää

Huippujoukkueet valmiina Jukolan yöhön

Tampereen Pyrinnön nelikko, Riina Kuuselo, Anni-Maija Fincke, Saila Kinni ja Venla Niemi, jäi viime vuoden Jukolassa täpärästi lopputaistelussa toiseksi. Tälläkin kertaa voitosta taistellaan tosissaan. Pahimmat haastajat tulevat Ruotsista ja Norjasta, mutta tarjolla on tamperelaistyttöjen kova vastus. – Viime vuodesta jäi … Lue lisää

Mentäiskö metsään Luontokoulussa

Vantaan Luontokoulussa päiväkoti- ja kouluikäiset lapset tutustuvat läheisesti luontoon ja saavat kokemusta metsän toiminnasta, eri kasvi- ja ötökkälajeista sekä pääsevät itse omakohtaisesti kokemaan luonnon ihmeellisyyksiä. Luontoon liittyviä tapahtumia järjestetään myös aikuisille. Missä tällainen luontokoulu on? Paikka löytyy tietenkin keskeltä luontoa, … Lue lisää

Jukolan harjoitusmaastoissa kuhinaa

Jukolan viestin harjoitusmaastoissa kävi kova kuhina vielä muutama päivä ennen Jukolan H-hetkeä. Lue lisää

Kuka voittaa Jukolan viestin? Tee oma veikkaus

Nyt on aika hakea lisäjännitystä Jukolan viestiin Veikkauksen vedoista. Jukola-vedot on syytä jättää sisään Veikkauksen myyntipaikassa ennen kisapaikalle tuloa, internetissä www.veikkaus.fi tai paikan päällä kännykällä (m.veikkaus.fi), Voittajaveto. Helpoin ja yksinkertaisin peli on Voittajaveto. Siinä veikataan siis viestin voittajaa. Tuore Tiomila-voittaja … Lue lisää

Ratamestarin lausunto

Ratamestarin lausunto Maastossa on viime syksyn myrskyn jäljiltä edelleen runsaasti yksittäisiä puun kaatoja. Laajemmat kaatoalueet on joko korjattu tai merkitty karttaan. Yksi alue on paljastunut vasta kartan painamisen jälkeen mutta on merkittynä lähtöalueen karttaan. Kilpailumaastoa rajaa useita asustusalueita, mikä näkyy … Lue lisää

Jukolan avaintoiminnot testissä kenraaliharjoituksissa

Hakunilan urheilukeskuksessa tunnelma alkaa tiivistyä ja ilmassa on suurtapahtuman odotusta. Viikon aikana nurmikentät ovat muuttuneet Jukolan viestin kilpailukeskukseksi perinteisine telttakylineen ja maalirakennelmineen. Rakennustöitä on tehty ahkerasti: vasarat ovat paukkuneet kun kymmenet vapaaehtoiset ovat pystyttäneet aitoja ja synnyttäneet tyhjästä monenlaisia kilpailun … Lue lisää

Hakunilan urheilupuisto muuttuu kisakyläksi

Valio-Jukola 2012 kisataan tulevana viikonloppuna 16.-17.6. Hakunilan urheilupuistossa. Jo viikkojen ajan Hakunilassa sekä etenkin Hakunilan urheilupuistossa ja sitä ympäröivässä maastossa on voitu seurata tapahtumaan liittyviä valmisteluja. Töitä on tehty myös viikonloppuisin ja työn touhu tiivistyy nyt loppuviikolla, kun kisat lähenevät. … Lue lisää

Suuntana Sipoonkorpi 2 julkaistu

Valio-Jukolan toinen tiedotuslehti, Suuntana Sipoonkorpi 2 on julkaistu. Lehden voi lukea täältä.

Suosi kisapaikalle saapuessa joukkoliikennettä

Jukola viikonloppuna Hakunilaan saapuu arviolta 70 000 ihmistä, 10 000 henkilöautoa, 300 linja-autoa sekä runsaasti huoltoliikennettä. Alue tulee olemaan erittäin suuren liikenteellisen kuormituksen alaisena torstaista 14.6 alkaen aina seuraavan viikon puoliväliin asti. Järjestäjät suosittelevat paikalle saapuvia käyttämään julkista liikennettä ja … Lue lisää

Jukolan ilmoittautuminen päättynyt

Valio-Jukolan ilmoittautuminen on päättynyt. Mukana maailman suurimmassa suurviestissä on tällä kertaa ennätyksellisesti 16 866 juoksijaa. Aikaisempi ennätys oli kahden vuoden takaa Kytäjä-Jukolasta, jossa mukana oli 15 309 juoksijaa. Valio-Jukolaan on ilmoittautunut 1686 Jukola-joukkuetta ja 1266 Venla-joukkuetta. Mukana on joukkueita 24 maasta. … Lue lisää

Matkailuajoneuvopaikat on varattava etukäteen

Matkailuauto- ja asuntovaunupaikat on Valio-Jukolassa  varattava ja maksettava etukäteen. Näin saamme rajoitetut majoitustilat riittämään ja järjestelyt sujumaan. Matkailuajoneuvopaikkojen varausaikaa on pidennetty 8.6. asti.  Telttapaikkoja ei voi enää varata, sillä kaikki telttamajoitusalueet ovat nyt käytössä ja nämä paikat pyydettiin varaamaan jo 17.5. mennessä. Nyt majoitusta voi kysyä osoitteesta /yleista/majoitus/ löytyviltä … Lue lisää

Vielä ehdit mukaan Valio-Jukolaan, katsojaksi tai toimitsijaksi

Valio-Jukolan ilmoittautuminen sulkeutuu perjantaina 8.6. Nyt on aika toimia, jos haluat kilpailla 17 000 muun suunnistajan kanssa kaikkien aikojen suurimmassa Jukolan viestissä. Ilmoittautuminen onnistuu helposti Jukolan www-sivujen ilmoittautumispalvelujen kautta. Kisakylä rakentuu jo Kun kilpailuihin on aikaa hiukan yli viikko, kiivain rakentaminen … Lue lisää

Jukolan paloturvallisuus hyvällä mallilla

Parin viikon päästä Hakunilan urheilupuistoon rakentuu kymmenientuhansien suunnistajien telttakylä. Vaikka käytössä ei ole paljon kiinteitä rakennuksia, yhtenä olennainen osana Jukolan viestin turvallisuussuunnitemaa on alueen paloturvallisuus. Muun muassa telttakylässä, ravintola-alueella, saunoissa ja grilleissä tarvitaan tulipalon varalle sammutuskalustoa. – Harva tulee ajatelleeksi, … Lue lisää

Valio-Jukolan tavoitteena tehokas jätteidenkierrätys

Hakunilan urheilupuistossa 16.-17.6. järjestettävästä Valio-Jukolasta ennustetaan kaikkien aikojen suurinta Jukolan viestiä. Kilpailuviikonloppuna alueelle odotetaan saapuvan yli 50 000 henkeä. Suuri määrä väkeä tarkoittaa myös suurta määrää jätettä. Jukolassa on kiinnitetty erityishuomio jätteen synnyn ennaltaehkäisyyn, minkä lisäksi syntyvä jäte pyritään kierrättämään … Lue lisää

GPS-seurattavat joukkueet julkaistu

Valio-Jukolan GPS-seurattavat joukkueet on julkaistu. Molemmissa viesteissä on käytössä GPS-seuranta. Järjestäjä määrittää, ketkä joka osuuden kärkipään joukkueista kantavat GPS-seurantalaitteet. Seurantalaite asennetaan kilpailijalle järjestäjien avustamana sisäänmenoportin yhteydessä olevassa GPS- pisteessä. Laitteen hakeminen on jokaisen omalla vastuulla. Laite luovutetaan leimantarkistuksen jälkeen järjestäjille … Lue lisää

Toimitsijoita tarvitaan vielä. Ilmoittaudu nyt!

Ravintolaan, juomapisteille ja liikenteenohjaukseen tarvitaan vielä apua Valio-Jukolan toimitsijoita on koossa jo lähes 1500. Vielä kuitenkin tarvitsemme toimitsijoita ravintolaan, juomapisteille ja liikenteenohjaukseen. Ilmoita itsesi ja pyydä myös ystäviäsi ja tuttaviasi mukaan! Näin saamme kokoon vielä viimeiset täydennykset jo hyvään ja … Lue lisää

Valio-Jukolalle oma geokätkö

Valio-Jukola on perustanut oman geokätkön, joka löytyy keskeiseltä paikalta tulevaa kilpailukeskuksta. Lue lisää

Vantaalla kaikkien aikojen suurin Jukolan viesti 2012

Valio-Jukolan joukkueiden määrä on nousemassa uuteen osallistujaennätykseen. Varsinaisen ilmoittautumisajan päättyttyä 17.5. naisten Venlojen viestiin on ilmoittautunut 1245 joukkuetta ja miesten Jukolan viestiin 1654 joukkuetta. Kaikkiaan suunnistajia on tällä hetkellä mukana Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa 16.-17.6.2012 käytävässä kisassa 16 558. Tällä osallistujamäärällä … Lue lisää

Jukolan tekijät: kilpailun varajohtaja Vesa Lehtomäki

  Jukolan tekijät esittelee kilpailunjohtajan oikean käden Vesa Lehtomäen mietteitä kuukausi ennen kilpailua. 1. Nimi, ikä, seura Vesa Lehtomäki, 57, Pihkaniskat ry 2. Tehtävänimike ja mitä se tarkoittaa (eli mitä tehtävään kuuluu) Kilpailun varajohtaja – Toimin kilpailunjohtajan varamiehenä ja kiireapulaisena … Lue lisää

Ympäristö huomioitu Valio-Jukolassa

Ympäristön huomioiminen on tärkeässä osassa Valio-Jukolan järjestelyissä. Kilpailulle on tehty myös oma ympäristöohjelma, joka kokoaa tapahtuman keskeiset ympäristövaikutukset ja näiden pienentämiseen tähtäävät toimenpiteet. – Ympäristöohjelman ensisijainen tarkoitus on toimia järjestäjien oppaana ja suunnitelmana ympäristönäkökohtien huomioimiseksi. Tavoitteena on järjestää Valio-Jukola mahdollisimman … Lue lisää

Vielä ehdit ilmoittautua Valio-Jukolaan

Valio-Jukolan ilmoittautuminen päättyy torstaina 17.5. Vielä kerkeät siis koota joukkueen ja ilmoittautua mukaan tämän kesän suurimpaan suunnistustapahtumaan Vantaalla. Valio-Jukola on kansainvälinen viestisuunnistustapahtuma, jossa maailman huiput kilpailevat tavallisten pihkaniskojen kanssa samoilla radoilla. Valio-Jukola suunnistetaan Hakunilan urheilupuistossa 16.-17.6.2012. Ilmoittaudu mukaan ja koe … Lue lisää

Jukolan tekijät: toimistopäällikkö Hanna Tapio

Jukolan tekijät -sarjan esitttelyvuorossa Jukola-toimiston asioita hoitava Hanna Tapio. 1. Nimi, ikä, seura Hanna Tapio, ikää riittävästi. 2. tehtävänimike Olen kisatoimiston toimistopäällikkö. Vastaan info-osoitteesta ja ilmoittautumisjärjestelmästä. Ja muista mahdollisista tehtävistä. 2. mitä teet, kun et tee Jukolaa Siviilissä toimin opettajana … Lue lisää

Suunnista Vantaan kaupunkijuhliin

Kokonaisvaltaista hyvinvointia Vantaan kaupunkijuhlasta 12.-16.5.2012 vietettävä kaupunkijuhla on viiden kulttuurintäyteistä päivän käsittävä kaupunkifestivaali. Juhlalla on juuret tukevasti arkielämässä ja se ammentaa sisältönsä kaupunkilaisten tarpeista. Henkisen sekä ruumiillisen hyvinvoinnin yhdistää kaupunkijuhlan yhteydessä järjestettävä kaupunkisuunnistus, Suunnistusseura Pihkaniskojen järjestämä kaupunkisuunnistus koostuu Tikkurilassa, olevista … Lue lisää

Lähes 600 talkoolaista mukana toimitsijainfossa

Valio-Jukolan ensimmäinen toimitsijainfo keräsi lähes 600 henkilöä Sotungin lukion tiloihin. Tilaisuudessa tulevan suurtapahtuman toimitsijat näkivät järjestäjäorganisaation ja saivat kuulla ajankohtaisia ja talkoolaisia koskevia asioita. Yhteisen tilaisuuden jälkeen toimitsijat pääsivät tutustumaan tarkemmin työtehtäviinsä ja tapaamaan tulevan kesän talkootovereitaan. Innostus ja halu … Lue lisää

Kilpailuohjeet julkaistu

Valio-Jukolan kilpailuohjeet ja Näin toimitaan Valio-Jukolassa –ohje on nyt julkaistu. Kilpailuohjeista löytyvät ohjeet kilpailijoille juoksujärjestyksen ilmoittamisesta ja lähdöstä maalintuloon ja uusintalähtöihin. Näin toimitaan Valio-Jukolassa –ohjeesta löytyvät tiedot kilpailun aikataulusta ja saapumisesta ravintoloihin, majoitukseen ja muihin palveluihin. Jokaisen kilpailijan on luettava … Lue lisää

Tule toimitsijaksi Valio-Jukolaan

Valio-Jukolan ensimmäinen toimitsijainfo järjetetään Sotungin lukiolla maanantaina 7.5. Vielä ehdit siis ilmoittautua mukaan toimitsijaksi maailman suurimpaan suunnistusviestiin. Toimitsijoita tarvitaan niin kisaviikonlopuksi (16.-17.6.) kuin rakennus- ja purkutalkoisiin. Tarjolla on tehtäviä laidasta laitaan, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva pesti. Erityistarvetta on tällä … Lue lisää

Jukolan tekijät: toimitsijapäällikkö Mari Hämäläinen

1. Nimi, ikä, seura: Mari Hämäläinen, 37 v., Pihkaniskat 2. tehtävänimike: Toimitsijapäällikkönä pyrin olemaan valiokuntien apuna toimitsijoiden rekrytoinnissa ja sijoittelussa sopiviin tehtäviin. Tapahtuman aikana vastuullani on myös toimitsijainfon toiminta. 3. mitä teet, kun et tee Jukolaa Työskentelen logistiikan parissa. Kun … Lue lisää

Jukola-harjoituspaketit myynnissä

Keväällä 2012 on tarjolla viisi harjoitusta. Rastit on merkitty maastoon rastilipuin ja heijastimin. Radat ovat Kimmo Juvosen käsialaa. Harjoitukset sijaitsevat Valio-Jukolan lähimaastoissa Vantaalla, Keravalla, Sipoossa ja Helsingissä. Maastot on pyritty valitsemaan niin, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin Valio-Jukolan maastoa. Lue lisää

Näe Jukolan lähtöjärjestely FinnSpring-viestissä

Valio-Jukolassa käytössä on aikaisemmasta poikkeava lähtöjärjestys. Uudenlainen lähtöjärjestys on käytössä myös sunnuntaina 28.4. suunnistettavassa FinnSpring-viestissä. Lue lisää

Suunnistuksen tehokurssilta Jukola-kuntoon

Keskiviikko-iltana Keravan Keinukallioon kokoontui suuri joukko lenkkeilypukuisia ihmisiä. Naispainotteisessa joukossa monella oli yhteinen tavoite, petrata suunnistustaitoja, jotta kahden kuukauden päässä häämöttävä Valio-Jukola tulisi suunnistettua kunnialla läpi. Jukola-koulut suosittuja Pihkaniskojen ja Keravan Urheilijoiden Jukola-suunnistuskoulu sai tälläkin kertaa suuren suosion. Halukkaita kurssille … Lue lisää

Jukolan tekijät: IT-päällikkö Reino Ruotsalainen

Esittelyssä IT-valiokunnan vastuuvetäjä, Reino Ruotsalainen. 1.Nimi, ikä, seura: Reino Ruotsalainen, 63, KeU 2. Tehtävänimike IT-päällikkö: Miellän tehtävän hiukan eri tavalla kuin Salpa-Jukolan IT-vastaava, joka tunsi tehtävänsä paremmin kuin omat taskunsa ja osallistui siksi itse melkein kaiken toteuttamiseen. Pyrin koordinoimaan, että … Lue lisää

Valio-Jukola ja Vantaan seurakunnat yhteistyöhän

Valio-Jukola ja Vantaan seurakunnat ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä seurakunnat osoittavat olevansa vahvasti mukana Valio-Jukolan järjestelyissä ja halunsa tukea 16.-17.6. Vantaalla järjestettävän suunnistusviestin järjestelyjen onnistumista. – Olemme iloisia, että Vantaan seurakunnat päättivät lähteä mukaan yhteistyöhön. Uskomme, että Valio-Jukolasta tulee Jukolan … Lue lisää

Jukolan kartat painettu

Suunnistuskilpailujen yksi olennainen osa on tietenkin kilpailukartat. Maaston kartoitustyö on ollut iso urakka ja vaatinut kartoittaja Pekka Rytköseltä sekä lukuisia tunteja pöydän ääressä että satoja tunteja maastossa kulkien. Viimeisetkin päivitykset on nyt tehty ja työ muuttunut konkreettiseksi painetuksi Valio-Jukolan kartaksi. … Lue lisää

Jukolan tekijät: Ravintolapäällikkö Tarja Brandt

J Lue lisää

Jukolan tekijät: Viestintäpäällikkö Paula Lehtomäki

Valio-Jukolan viestintäpäällikkö kertoo, miten aika kuluu kiireisenä ennen kesän Jukolaa. 1. Nimi, ikä, seura Paula Lehtomäki, 31, Pihkaniskat 2. Tehtävänimike Viestintäpäällikkö eli vastuullani on mm. kilpailun tiedotus ja materiaalituotanto, kuten Suuntana Sipoonkorpi –tiedotuslehti. Viestinnän alle kuuluu myös internet-päivitys, median palveleminen … Lue lisää

Suunnistusoppia Jukola-koulusta

Keravan Urheilijoiden ja Pihkaniskojen syksyllä 2011 alkaneessa Jukola-koulussa on ollut mukana noin 50 oppilasta. Suunnistuskouluun on osallistunut niin miehiä kuin naisia 25 vuotiaista yli 60 vuotiaisiin. Monelle osallistumiseen motivoi uusi harrastus, liikkuminen ja suunnistustaitojen opettelu. Myös kesällä edessä häämöttävä Jukolan … Lue lisää

Vantaan vuosi täynnä tapahtumia

Valio-Jukolan lisäksi Vantaan vuosi täyttyy monipuolisesti urheilun ja kulttuurin tapahtumista. Maastohiihdon Suomen cup kisattiin Hakunilassa jo tammikuun alussa. Keväällä Vantaalla kilpaillaan sulkapallon ja maantiekävelyn lisäksi latinalaisten tanssien ja rytmisen voimistelun Suomen mestaruuksista sekä taitoluistelun Pohjoismaiden mestaruuksista. Painin olympiakarsintaturnaus järjestetään Tikkurilan … Lue lisää

Jukolan tekijät: areenatuotantovastaava Harri Koski

Esittelyvuorossa areenatuotannon vastuuhenkilö, Harri Koski. 1. Nimi, ikä, seura Harri Koski, 45, Keravan Urheilijat / Helsingin Suunnistajat 2. tehtävänimike TV-areenatuotantovastaava. TV- ja radiotuotannon suunnittelu ja toteutus yhdessä YLE:n ja Kruuva-tuotantoyhtiön kanssa (sopimukset, valmistelut ja tuki). Kilpailukeskuksen tapahtumapalveluun kuuluvien videotaulujen , … Lue lisää

Jukola-tietoutta ladunvarrelta

Vantaalla hiihtolenkille päätyneet ihmiset ovat kahtena viimeisenä viikonloppuna saattaneet törmätä ladun varteen pystytettyyn mehupisteeseen. Tarjolla on ollut hengähdystauon ja lämpimän mehun lisäksi tietoutta Valio-Jukolan toimitsijatehtävistä. Idea ladunvarren mehupisteistä syntyi Valio-Jukolan ahkerien toimitsijavärväreiden mielessä talven aikana. Idean toteuttamisessa kuitenkin kesti, sillä … Lue lisää

Järjestyksenvalvojaksi Valio-Jukolaan?

Valio-Jukola etsii järjestyksenvalvojia, joiden tehtävänä on mm. kulunvalvonta tapahtuman aikana. Järjestyksenvalvojien on mahdollista osallistua järjestyksenvalvojakoulutukseen. Koulutus on tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka voivat toimia tapahtuman ajan järjestyksenvalvonnan tehtävissä. Kurssi pidetään maalis-huhtikuussa kahtena viikonloppuna sisältäen teoriaopinnot ja voimankäytön osuuden. Itse kurssi on … Lue lisää

Ympäristönäkökulmat huomioitu Valio-Jukolassa

Jukolan viestillä ja suunnistuksella yleensä on ollut perinteenä tehdä hyvää yhteistyötä maanomistajien, ympäristöviranomaisten, metsästäjien ja muiden luonnon harrastajien kanssa. Ympäristön ja luonnon näkökohtien huomioiminen on muodostunut kiinteäksi osaksi suunnistustapahtuman järjestämistä. Näitä hyviä perinteitä on tarkoitus jatkaa myös Sipoonkorvessa järjestettävässä Valio-Jukolassa … Lue lisää

Jukolan tekijät: Talouspäällikkö Timo Talvitie

Jukolan rahakirstun vartia Timo Talvitei kertoo, miten on päätynyt järjestämään Valio-Jukolaa. 1. Nimi, ikä, seura Timo Talvitie, 72 v., Keravan Urheilijat 2. tehtävänimike Talouspäällikkö, vastaa rahaliikenteestä ja muista taloudenpitoon liittyvistä tehtävistä sekä Jukola-tuotteita myyvästä Jukola-kaupasta. 2. mitä teet, kun et … Lue lisää

Jukolan tekijät: Kenttäpäällikkö Unto Tanttu

Esittelyvuorossa mm. kilpailukeskuksen rakenteista vastaava kenttäpäällikkö Unto Tanttu. 1. Nimi, ikä, seura Unto Tanttu, 62 v. Keravan Urheilijat 2. tehtävänimike Kenttäpäällikkö. Organisoin kilpailukeskuksen infrastruktuuriin kuuluvat asiat, kuten aluesuunnittelu, rakenteet, sähkö, vesihuolto, jätehuolto, liikenne, järjestyksenvalvonta, ensiapu ja osittain myös ympäristöasiat. Oleellinen … Lue lisää

Valio-Jukolassa mukana jo lähes 12 000 kilpailijaa

Ennakkoilmoittautumisten päätyttyä Valio-Jukolaan on ilmoittautunut jo 11 700 suunnistajaa. Miesten Jukola-joukkueita on mukana 1 171 ja naisten Venla-joukkueita 876. Odotettavissa onkin kaikkien aikojen osallistujaennätys, sillä aikaisempien vuosien kokemusten mukaan maaliskuun alkuun mennessä ilmoittautuu vajaa kolme neljäsosaa joukkueista. Näin Valio-Jukolan osallistujamäärä … Lue lisää

Jukolan radat kulkevat erämaaluonnossa

Jukolan viesti suunnistetaan ensi kesänä erämaaluonnossa, uudessa Sipoonkorven kansallispuistossa. Suunnistajan näkökulmasta kansallispuiston luonnonkaunis metsä on mieleinen kilpailumaasto. Pääkaupungin läheisyydestä huolimatta metsäalue on säilynyt kohtuullisen hyvin, joskin asutuksen läheisyydessä on syntynyt kulku-uria, ja aukkojakin löytyy joillakin radoilla. Kansallispuiston erityispiirteet vaikuttavat luonnollisesti … Lue lisää

Jukolan tekijät: markkinointipäällikkö Sampsa Haarasilta

Esittelyvuorossa markkinointipäällikkö Sampsa Haarasilta. 1. Nimi, ikä, seura Sampsa Haarasilta, 62 vuotta, KeU 2. tehtävänimike Valio-Jukolassa Valio-Jukolan markkinointipäällikkö. Tehtäviin kuuluu organisoida Valio-Jukolan markkinointi kaupallisille yhtiestyökumppaneille, osallistujille ja muille sidosryhmille. Markkinoinnin vastuualueeseen kuuluu myös kutsuvierastoiminto. Hyvin pitkälti on kyse rehellisestä myyntityöstä. … Lue lisää

Ilmoittaudu edullisesti Jukolaan

Nyt jos koskaan kannattaa aktivoitua ja ilmoittaa joukkue mukaan ensi kesän huippukoitokseen, Valio-Jukolaan. Valio-Jukolaan voi vielä muutaman päivän ajan ilmoittautua alennetulla osanottajamaksulla. Kerää vielä helmikuun aikana neljän hengen joukkue naisten Venlojen viestiin tai seitsemän hengen suunnistusporukka Jukolan viestiin ja tule … Lue lisää

Jukolan tekijät: Kilpailupäällikkö Erkki Kivistö

Esittelyssä kilpailupäällikkö Erkki Kivistö 1. Nimi, ikä, seura: Erkki Kivistö, 67, Pihkaniskat 2. Tehtävänimike: Kilpailuvaliokunnan pj eli kilpailupäällikkö, vastuualueina mm. Emit-nollaus, lähtö, vaihto, maali ja tulostaulu. 3. Mitä teet, kun et tee Jukolaa: Olen eläkkeellä oleva rakennusalan diplomi-insinööri. Työaikana tein … Lue lisää

Valio-Jukolassa uusi lähtöjärjestely

Jukolan viesti on perinteiden ja uudistusten yhteissumma. Tänä vuonna yksi uudistus on aikaisemmasta poikkeava lähtöjärjestely: Valio-Jukolassa aloitusosuuden suunnistajat saavat kartan suoraan käteen. Aiemmissa Jukolan viesteissä lähtöalueella on käytetty vaijereita, joista juoksijat ovat nykäisseet kartan lähtökäskyn saatuaan. Lue lisää

Jukolan tekijät: Kilpailunjohtaja Veikko Kostiainen

Valio-Jukolan yksi tärkeimmistä hahmoista on kilpailunjohtaja. Esittelyvuorossa  Veikko Kostiainen. 1. Nimi, ikä, seura Veikko Kostiainen, 70 vuotta, Keravan Urheilijat 2. Tehtävänimike Kilpailunjohtaja. Tavoitteena on pyrkiä tietämään lähes kaiken järjestelyistä, mutta malttaa olla puuttumatta kaikkeen 3. Mitä teet, kun et tee … Lue lisää

Valio-Jukola 2012 esillä kirjastoissa ja tapahtumissa

Kesäkuussa Hakunilan urheilupuistossa Vantaalla suunnistettavan Valio-Jukolan valmistelut etenevät vauhdilla. Mukana on jo 700 vapaaehtoista toimitsijaa, mutta mukaan mahtuu vielä. Kaikkiaan vapaaehtoisia toimitsijoita tarvitaan 1 800. ”Onnistunut ja mieleenpainuva Valio-Jukola ei synny ilman hyviä tekijöitä.”, sanoo Valio-Jukolan toimitsijapäällikkö Mari Hämäläinen. ” … Lue lisää

Muutos järjestäjien järjestämien telttapaikkojen varaukseen suomalaisjoukkueille

Joukkueiden valmistautumisen ja järjestelyiden helpottamiseksi arvomme/jaamme suomalaisjoukkueille noin sata järjestäjien järjestämää telttapaikkaa (16 henkilön teltta) jo maaliskuun alussa. Mukana telttojen arvonnassa/jaossa ovat joukkueet/seurat, jotka ovat jo varanneet tai varaavat järjestäjien järjestämän telttapaikan 1.3. mennessä. Varaus tehdään Jukola-toimistoon sähköpostitse osoitteeseen info.2012@jukola.com. … Lue lisää

Jukolan tekijät: Pääsihteeri Päivi Luoma

Valio-Jukola lähestyy kovaa kyytiä. Haluamme esitellä, ketkä tulevan kesän huipputapahtuman takana ovat eli järjestelyorganisaation. Tässä ensimmäinen eli Jukolan pääsihteeri Päivi Luoma. 1. Nimi, ikä, seura? Päivi Luoma, 37 v., Pihkaniskat 2. Tehtävänimike ja mitä tehtävään kuuluu? Pääsihteeri, vastaa Jukola-toimiston toiminnasta … Lue lisää

Valio-Jukola messukiertueella

Ensi kesän Jukolan järjestäjillä on käynnissä viimeinen rutistus kilpailijoiden, talkoolaisten ja katsojien houkuttelemisessa paikalle. Seuraavan kerran Jukolan väki on tavattavissa ensi viikonloppuna Messukeskuksessa. Valio-Jukola löytyy 20.-22.1.2012 järjestettävien Matka 2012 -messujen World Design Capital -osastolta. Tervetuloa tutustumaan Valio-Jukolan esittelypisteeseen! Valio-Jukolan seuraava … Lue lisää

Minna Kauppi Fazer-mannekiinina Jukolaan

Moninkertainen suunnistuksen maailmanmestari, vuoden urheilija Minna Kauppi ja Suomen johtava leipomoyritys Fazer ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Kauppi nähdään ensi vuonna muun muassa Real-leivän printtikampanjassa sekä Fazerin väreissä Valio-Jukolassa. Yhteistyön myötä Fazer lupaa siivittää Kaupin joukkuetta kohti Venlojen viestin voittoa. … Lue lisää

Jukola-kuntoon korttelirasteilta

Nyt, jos koskaan on hyvä aika aloittaa valmistautuminen tulevan kesän Jukolan viestiin. Pääkaupunkilaisille hyvää tuntumaa lajiin ennen varsinaisen suunnistuskauden alkua tarjoaa muun muassa talviset Korttelirastit. Pihkaniskojen ja Rasti-Jyryn järjestämiä korttelirasteja on sunnuntaiaamuisin maaliskuun loppuun asti ympäri Vantaata ja Helsingissä. Maastosta … Lue lisää

Valio-Jukola 2012 etenee aikataulussa

Valio-Jukolaan on aikaa enää hiukan yli puoli vuotta, mutta järjestäjät ovat levollisella mielellä; valmistelut ovat sujuneet suuremmitta ongelmitta ja aikataulussa. Viidensadan toimitsijan rajapyykki ylitetty 500 toimitsijan rajapyykki saavutettiin joulukuun puolivälissä ja tällä hetkellä toimitsijarekisterissä on jo 520 innokasta ja motivoitunutta … Lue lisää

Rauhallista joulun aikaa

Valio-Jukola 2012 toivottaa koko suunnistuskansalle rauhallista joulun aikaa ja suunnistuksellista vuotta 2012!

Valio-Jukola ja Metsähallitus yhteistyöhön

Valio-Jukola 2012 on saanut Metsähallituksesta tärkeän yhteistyökumppanin. Metsähallitus toimii ensi kesänä 16.-17.6. Hakunilan urheilupuistossa Vantaalla pidettävän Jukolan viestin toisen osuuden osuusisäntänä. Yhteistyön myötä organisaatio tulee näkymään niin Jukolan valmisteluissa kuin itse tapahtumapaikalla, jossa Metsähallituksella on muun muassa oma esittelypiste. Lisäksi … Lue lisää

Sipoonkorpi televisiossa

Vaikka Sipoonkorpi on Valio-Jukolaan osallistuville kiellettyä aluetta, alueeseen on sallittua tutustua median välityksellä. Suunnistajilla on mahdollisuus päästä retkelle Sipoonkorpeen Mikko ”Peltsi” Peltolan ja Sipoonkorpi, Pieni retkeilyopas-teoksen tehneen Joel Aholan kanssa torstaina 22. joulukuuta klo 19.20 YLE:n TV2:lla esitettävän Erätulilla-ohjelman välityksellä. … Lue lisää

Ilmoittautuminen Valio-Jukolaan alkoi vauhdilla

Ilmoittautuminen Valio-Jukolaan alkoi perjantaina 9.12. vauhdilla. Kilpailukutsun julkaiseminen ja ilmoittautumispalvelun avautuminen kiinnosti ihmisiä niin paljon, että Valio-Jukolan kotisivuilla oli huomattavissa selkeää hidastumista. Ilmoittautuneita Jukolan viestiin tuli heti ensimmäisenä päivänä 29. Venlojen viestiin osallistuvia joukkueita oli ensimmäisen päivän jälkeen 18. Ensimmäisten … Lue lisää

Ilmoittautuminen Valio-Jukolaan alkanut

Valio-Jukolan kilpailukutsu on julkaistu ja ilmoittautuminen ensi vuoden Jukolan viestiin on siis alkanut. Kilpailukutsu sisältää tärkeää informaatiota niin kilpailusta, ilmoittautumisesta kuin yleisesti Valio-Jukolasta. Kilpailukutsu löytyy kilpailun internetsivuilta, www.jukola.com/2012  kohdasta kilpailuinfo > ilmoittautuminen. Lisäksi kutsu on julkaistu Suunnistaja-lehden numerossa 10/11. Ilmoittautuminen … Lue lisää

Rauhallista itsenäisyyspäivää!

Valio-Jukola 2012 toivottaa Suomen suunnistuskansalle rauhallista itsenäisyyspäivää.

Valio-Jukola MENU-messuilla 30.11.

Valio-Jukola 2012 on mukana nyt neljännen kerran järjestettävillä pääkaupunkiseudun vapaaehtoistoiminnan messuilla (Menu-messut). Tapahtuma järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla keskiviikkona 30.11.2011 klo 14-18.  Tapahtumaan on vapaa pääsy kaikilta. Vapaaehtoistoiminnan messut on vapaaehtoisuudesta kiinnostuneiden kuntalaisten ja toimintaa tarjoavien organisaatioiden kontaktitapahtuma ja paikalla onkin runsas … Lue lisää

Jukola-tietoa jaettiin Vantaalla

Jukolan järjestäjien perinteinen Jukola-kokous järjestettiin Vantaalla Tikkurilan lukiossa lauantaina 12.11.2011. Jukola-kokous on vuosittain järjetettävä tiedonsiirtoon keskittyvä tapaaminen, jossa nimen mukaisesti viestin järjestelyvastuun saaneet tahot vaihtavat tietoa ja osaamista viestin järjestelyistä. Jukola-kokouksessa tapahtuva  tiedonsiirto on yksi syy siihen, miksi Jukolan viestin järjestäjät … Lue lisää

Vantaan ja Valio-Jukolan kumppanuussopimus allekirjoitettiin

Vantaan kaupunki allekirjoitti 12.11.2011 Valio-Jukolan järjestämistä koskevan kumppanuussopimuksen Pihkaniskat ry:n ja Keravan Urheilijat ry:n muodostaman seurayhtymän kanssa. Vantaa maksaa Jukolan järjestäjille kumppanuussopimuksen mukaisena kohdeavustuksena 100 000 euroa ja solmii järjestäjien kanssa erillisen sopimuksen Venlojen viestin ankkuriosuuden osuusisännöinnistä. Valio-Jukola 2012 järjestetään … Lue lisää

Jukolan viesti vuoden suurin aikuisliikuntatapahtuma

Vehkalahdella tänä kesäkuussa järjestettyyn Jukolan viestiin osallistui lähes 15 000 suunnistajaa. Tällä osallistujamäärällä se oli Suomen suurin aikuisliikuntatapahtuma. Jukolan viesti on jo pitkään pitänyt kärkipaikkaa Suomen suurimpana aikuisliikunnan tapahtumana. Ensi kesänä Vantaalla järjestettävään Valio-Jukolaan odotetaan ennätysosanottoa. Kilpailun ilmoittautuminen alkaa joulukuussa … Lue lisää

Harjoitusmahdollisuuksia Jukolan lähimaastoissa

Valio-Jukola tarjoaa syksyllä 2011 kolme valmista harjoitusta omatoimiseen Jukola-harjoitteluun. Harjoitusalueet sijaitsevat kilpailualueen ympäristössä Vantaalla, Keravalla ja Helsingissä. Maastot on pyritty valitsemaan niin, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin Valio-Jukolan 2012 maastoa. Kartat ovat hyvälaatuisia tulostekarttoja. Rastit on merkitty maastoon rastilipuin (ei … Lue lisää

Puolustusvoimat on Valio-Jukolan pääyhteistyökumppani

Valio-Jukola 2012 ja Puolustusvoimat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen koskien tulevan kesän Jukolan viestiä. Jukolan kilpailunjohtaja Veikko Kostilainen (vas) ja Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkö kommodori Veijo Taipalus allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä. Sopimus allekirjoitettiin perjantaina 7.10. Turussa Merivoimien esikunnassa. Sopimuksen allekirjoittajina toimivat Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkö kommodori … Lue lisää

Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas Valio-Jukolan suojelijaksi

Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas on lupautunut ensi kesänä järjestettävän Valio-Jukolan suojelijaksi. Kangas kutsuttiin Valio-Jukola 2012 suojelijaksi perinteisin menoin torstaina 29.9. Suojelijan kutsujina toimi kahdeksan hengen lähetystö, johon kuului edustajia Jukolan viestin taustayhteisöistä ja Valio-Jukolan organisaatiosta. Läsnä tilaisuudessa kutsujatahoina oli Kaukametsäläiset … Lue lisää

Valio-Jukolan toimisto avataan Hakunilan urheilupuistossa 4.10.

Valio-Jukolan toimisto avataan 4.10. Sotungin lukion tiloissa Hakunilan urheilupuistossa. Toimiston sähköpostiosoite on info.2012@jukola.com ja osoite Sotungintie 19, 01200 Vantaa. Valio-Jukolan kilpailijoita ja katsojia toimisto palvelee ensisijaisesti sähköpostitse. Valio-Jukolan toimitsijoille tarkoitettuja avajaisia vietetään tiistaina 4.10. klo 17.00 – 20.00. Samalla on … Lue lisää

Pasi Ikonen ja muita suunnistuksen kärkinimiä mukana Esi-Jukolassa

MM-hopealle suunnistanut Pasi Ikonen ja joukko kotimaisen Huippuliigan kärkinimiä lähtevät tutustumaan Valio-Jukolan maastotyyppeihin tämän vuoden Esi-Jukolassa. Sipoon Viirilässä järjestettävään kilpailuun osallistuu yhteensä lähes 600 suunnistajaa. Miesten pääsarjassa on yli sata osanottajaa. Ikosta haastamaan lähtevät mm. Olli-Pekka Koistinen, Tuomas Tervo, Vesa … Lue lisää

Maailmanmestari testasi Valio-Jukolan harjoitusradat

Ranskalainen suunnistuksen maailmanmestari Thierry Gueorgiou tutustui ensimmäisten joukossa Jukola 2012:sta harjoitusmaastoihin syyskuun alkupuolella. Suomeen harjoittelemaan ja kilpailemaan saapunut suunnistaja kävi kokeilemassa tulevan Valio-Jukolan harjoitusmaastoja viime viikolla ennen SM-pitkän matkan kilpailua. Tuleva Jukolan viesti kiinnostaa maailmanmestaria, sillä mies halusi Landbon harjoitusradalle … Lue lisää

Hakunilassa sauvaillaan sunnuntaina

Hakunilan urheilupuisto kokoaa sunnuntaina 28.8. kuntoliikkujat reippailemaan sauvojen kanssa. Sauvis onkaikille avoin, maksuton kuntoliikuntatapahtuma. Nyt toista kertaa järjestettävä tapahtuma alkaa klo 13. Sauvakävelylenkin lisäksi tapahtumassa on tarjolla vantaalaisten seurojen tarjoamaa monipuolista ohjelmaa. Myös Valio-Jukola on mukana Sauvis-tapahtumassa. Valio-Jukolan tietoisku kuullaan … Lue lisää

Sipoonkorven kansallispuiston avajaiset 27.8.

Lauantaina 27.8. juhlitaan Metsähallituksen järjestämässä yleisöjuhlassa Sipoonkorven kansallispuiston avajaisia. Uuden kansallispuiston kunniaksi järjestetty tilaisuus koostuu ympäri Sipoonkorpea järjestettävistä maksuttomista tapahtumista. Päivän aikana järjestetään mm. teemaretkiä, joissa tutustutaan Sipoonkorven kansallispuiston luontoon, perinnemaisemiin ja kulttuuriperintöön. Lapsiperheille on omia retkiä ja tekemistä. Tarjolla … Lue lisää

Jukolan koejuoksut käynnissä

Valio-Jukolan valmisteluissa on päästy siihen vaiheeseen, että suunniteltuja rastipisteitä ja -välejä kokeillaan käytännössä. Koejuoksuja juostiin ensimmäisen kerran jo kesäkuussa ja nyt niitä on jatkettu lomien jälkeen elokuun alussa ratamestarien ohjeistuksessa. Koejuoksijoina on toiminut mm. järjestävien seurajen Pihkaniskojen ja Keravan Urheilijoiden … Lue lisää

Esijukolan omat kisasivut avattu

Valio-Jukolan kilpailun järjestäjät Pihkaniskat ja Keravan Urheilijat tarjoavat syksyllä 2011 mahdollisuuden harjoitella tulevaa Jukolan viestiä varten avoimessa kansallisessa suunnistuskilpailussa, Esijukolassa. Esijukola järjestetään Sipoon viirilässä 10.9.2011. Esijukolan maasto sijaitsee aivan ensi vuoden Jukolan viestin maaston vieressä ja tämä kilpailu onkin hyvä … Lue lisää

Jukolan lippu siirtyi Virolahdelta Vantaalle

Jukolan viestin järjestelyvastuu siirrettiin uusien järjestäjien harteille Jukolan perinteisessä lipunluovutusseremoniassa sunnuntaiaamupäivällä Virolahdella. Perinteisen kaavan mukaan menneessä seremoniassa Salpa-Jukolan kilpailunjohtaja Markku Seppä luovutti Jukolan lipun vuoden 2012 kisajärjestäjälle. Jukolan lippua olivat vastaanottamassa Valio-Jukolan kilpailunjohtaja Veikko Kostiainen, varakilpailunjohtaja Vesa Lehtomäki sekä järjestäjäpaikkakuntien … Lue lisää

Vantaalaisille oppia Salpa-Jukolasta

Vuoden 2011 Jukolan viesti juostaan tulevana viikonloppuna, 18.-19.6. Virolahdella. Valio-Jukolan järjestelyorganisaatio on tiedostanut, että Salpa-Jukola on oiva paikka hakea oppia vuoden 2012 Jukolaa varten. Parhaiten kun oppii tekemällä ja kaikkea ei tälläkään kertaa tarvitse keksiä tyhjästä. Vuoden 2012 järjestäjäseurojen Pihkaniskojen … Lue lisää

Harrastajajoukkueet tyytyväisiä Jukolan viestiin

Jukolan viestiin osallistuvista 15 000 suunnistajasta noin 4 000 kuuluu harrastajajoukkueisiin, ja määrä on vahvassa kasvussa. Jukolassa harrastaja pääsee haastamaan maailman huiput. Kaveriporukoissa Jukolan viestiin osallistuminen ja harjoittelu koetaan mielekkääksi yhteiseksi tavoitteeksi. Päätös osallistumisesta syntyy usein yhteisissä illanvietoissa. Myös seikkailun- … Lue lisää

Valio-Jukolan kilpailukeskus alkaa hahmottua

Suunnittelutyö Valio-Jukola 2012 ympärillä käy tiiviinä. Yksi tulevan Jukolan näkyvimmistä osa-alueista on kilpailukeskus, jonka toimivuuteen halutaan panostaa reilusti energiaa. Kyseessä onkin varsinainen palapeli, sillä kilpailukeskuksesta pitää saada toimiva mm. kilpailijoiden, katsojien, järjestäjien ja median näkökulmasta. Se, missä sijaitsevat lähtö- ja … Lue lisää

Valio-Jukola 2012 -internetsivut avattu

Vuoden 2012 Jukolan viestin internetsivut ovat auenneet osoitteessa www.jukola.com/2012. Valio-Jukolan -sivusto on osa uudistuvaa www.jukola.com -verkkosivustoa. Tulevaisuudessa kaikki Jukolan viestiä koskeva aineisto mm. tulevien ja menneiden vuosien järjestäjien kotisivut, kootaan yhteen osoitteeseen. Tavoitteena on, että käyttäjät löytävät kaiken Jukola-aineiston yhdestä … Lue lisää

Tervetuloa toimitsijaksi Valio-Jukolaan

Valio-Jukolan järjestelyt ovat vauhdissa ja talkoolaisia tarvitaan eri tehtäviin. Suunnittelua ja valmistelua tehdään jo nyt. Kilpailukeskus rakennetaan kisaa edeltävillä viikoilla. Voit tulla mukaan myös pelkästään kisaviikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 15.-17.6.2012. Tapahtuman jälkeen purku tarvitsee tekijöitä erityisesti kilpailua seuraavalla viikolla. Kaikille löytyy … Lue lisää

Vantaalla suunnistetaan Valio-Jukolassa 2012

Suunnistusvuoden 2012 kohokohta, Jukolan viesti on saanut nimen; Vantaalla suunnistetaan 16.-17.6.2012 Valio-Jukolassa. Nimi kuvaa erinomaisesti tätä maailman suurinta ja parasta viestisuunnistuskilpailua. Lisäksi nimi kertoo Jukolan viestin tärkeästä yhteistyökumppanista Valiosta.

Lue lisää

Vuoden 2012 Jukolan viestin järjestelysopimus allekirjoitettiin

Vuoden 2012 Jukolan viestin järjestelysopimus allekirjoitettiin 13.11.2010 Vehkalahdella. Järjestelysopimus siirtää vastuun vuoden 2012 Jukolan ja Venlojen viestin toteutuksesta kahden eteläsuomalaisen suunnistusseuran Keravan Urheilijoiden ja vantaalaisen Pihkaniskat ry:n muodostaman seurayhtymän vastuulle. Järjestelyvastuun myöntävät Jukolan viestin perustajaorganisaatio ja viestin perinteitä vaaliva Kaukametsäläiset … Lue lisää

Keravan Urheilijat ja Pihkaniskat sopivat Jukola-yhteistyöstä

Keravan Urheilijat ry ja Pihkaniskat ry allekirjoittivat keskiviikkona 9.12. yhteistyösopimuksen, jonka myötä seurat muodostivat seurayhtymän vuoden 2012 Jukolan viestin järjestämiseksi. – Tämä on seurajohtajalle hieno hetki. Sopimuksen myötä olemme luoneet puitteet yhteistyölle. Pihkaniskat ovat jokaista jäsentä myötä valmiita tulemaan mukaan … Lue lisää